KSMPaimio

Veneleirillä opittiin hyödyllisiä taitoja

Paimion Veneilijät ry järjesti tänä vuonna historiansa ensimmäisen nuorten veneleirin, johon osallistui kolmetoista vuosina 2000–2004 syntynyttä lasta ja nuorta.
Kaksipäiväisellä leirillä opittiin muun muassa soutamista ja navigointia, teltan kasaamista, veneen ohjailua ja merimerkkejä. Leiriläiset majoittuivat teltoissa Paimion venesataman rannalla.
Torstaina leiriläiset tekivät loppuretken seurakunnan leirikeskus Rantalaan kolmella eri veneellä matkaten. Kolme tuntia kestäneen veneretken valmisteluista päätellen lapset olivat hyvinkin tyytyväisiä leirin antiin, sillä innokkaita veneenohjaajia riitti melkein liiaksi.

Veneleirillä tehtiin torstaina loppuretki Rantalaan. Kuvassa retkelle on lähdössä leiriapulaisen Akseli Rantalan vene, joka täyttyi nopeasti innokkaista leiriläisistä.

Veneleirillä tehtiin torstaina loppuretki Rantalaan. Kuvassa retkelle on lähdössä leiriapulaisen Akseli Rantalan vene, joka täyttyi nopeasti innokkaista leiriläisistä.

Ennen loppuretkeä syötiin hyvin ja pohdittiin, kuka hyppää mihinkin veneeseen.

Ennen loppuretkeä syötiin hyvin ja pohdittiin, kuka hyppää mihinkin veneeseen.

Leirillä järjestettiin myös onkikilpailu.

Leirillä järjestettiin myös onkikilpailu.

Lumi Rainio (oik.) Martta Liippo, Henna Louhi, Katariina Attila ja kuvasta puuttuva Satu Maaria yöpyivät joukkueteltassa. Nukkuminen oli tyttöjen mukaan ollut muuten mukavaa, mutta yöllä päälle piti pukea paljon vaatteita kylmyyden suojaksi.

Lue lisää 02.07.2014 lehdestä

Sää
Vastuullinen journalismi
Plus-tilaus
Vitsit vähissä?
Tutustu ja ihastu
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot

Muualla