KSMPaimio

Kuluttaja, käytä valtaasi

Viisikymppiset ja sitä vanhemmat muistavat yhä entisajan maatalous-Suomen: ajat, jolloin tiloilla oli keskimäärin puolenkymmentä lypsävää, kymmenestä viiteentoista peltohehtaaria ja metsää kotitarpeiksi. Toimeentulo oli niukkaa, koneita oli vähän ja työtä paljon.
1960-luvulta tähän päivään tultaessa mittakaava on maataloudessa yli kymmenkertaistunut. Viljelyn ja karjatalouden harjoittaminen on nykyisin vaativaa ja suunnitelmallista yritystoimintaa. Alalla pärjätäkseen on oltava paitsi itseään säästämätön moniosaaja myös ehdottomasti hyväkuntoinen ja terve.
Lukioaikojen koulukaverini joutui hiljattain myymään kotitilansa pellot ja ajamaan muunkin tuotannon alas. Sydänsairaus, diabetes ja monenlaiset selkä- ja nivelvaivat olivat tehneet ammatin harjoittamisen mahdottomaksi. Oli vaihdettava alaa.
Siihen saakka toiminta oli ollut ison kokoluokan yrittämistä. Massiivisilla Fendt-traktoreilla oli ajettu myös rahtia, joten pelkästään polttoaineisiin oli kulunut 800 euroa päivässä.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun liikevaihto kipuaa useisiin satoihin tuhansiin, alkaa myös stressi nostaa salakavalasti päätään.
Kotimainen alkutuotannon suuri mullistus on koetellut kovalla kädellä sekä uusia maatalousyrittäjiä että heitä, jotka ovat joutuneet luopumaan tilanpidosta. Onneksi tuotanto kuitenkin yhä jatkuu Suomessa. Nykyisessä maailmantilanteessa elintarvikeomavaraisuuden menettämiseen ei ole varaa.
Kaikesta selvitään niin kauan kun rauha vallitsee ja ruokaa riittää. Ei ole liioittelua sanoa, että maanviljelys on yhä maailman tärkein ammatti.
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila puhui viime viikolla Herkkujen Suomi -tapahtuman avajaisissa Helsingin Rautatientorilla. Hän kehotti kuluttajia käyttämään valtaansa kotimaisen ruokatuotannon puolesta ostamalla kotimaista ruokaa ja selvittämään ruuan alkuperä myös ravintoloissa.
On arvioitu, että Venäjän vientikiellon suorat vaikutukset maatalouteen ja elintarviketeollisuuteen voitaisiin kuitata jo pelkästään sillä, että jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa kymmenellä eurolla lisää kotimaisia tuotteita.

PERTTU HEMMINKI





Sää
Vitsit vähissä?
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu
Arkistot
Muualla