KSMPaimio

Toisen asteen opiskeluun tulossa muutoksia

Melina Kaijanen ja Nenna Mäenranta opiskelevat Tuorlassa kolmatta vuotta. Heidän mielestään on ihan OK, jos tutkintojen suorittaminen rajataan kolmeen vuoteen, koska se motivoisi opiskelemaan tehokkaasti.

Melina Kaijanen ja Nenna Mäenranta opiskelevat Tuorlassa kolmatta vuotta. Heidän mielestään ei haittaa, jos tutkintojen suorittaminen rajataan kolmeen vuoteen, koska tämä motivoisi opiskelemaan tehokkaasti.

Toisen asteen koulutusta uudistetaan Suomessa. Kunnallislehden levikkialueella lukioihin sekä Liviaan on tulossa muutoksia. Talous kiristyy.

Liviassa varsinkin aikuisopetuksen rahoitus tulee laskemaan.

– Lisäksi aiemman tutkinnon suorittaneilla, käytännössä siis aikuisilla, opiskeluaika lyhenee kahteen vuoteen. Tämä muutos astuu voimaan 2017, mutta Livia lyhentää aikuisryhmien opiskeluajat jo vuonna 2015, kertoo kuntayhtymän johtaja Ilkka Harkkila.

Paimion kaupunki ei antanut lausuntoa opetus- ja kulttuuriministeriölle uudesta laista toisen asteen koulutuksesta. Paimiossa ei olla huolestuneita oman lukion tulevaisuudesta. Sen sijaan Kaarina protestoi lausunnossaan sitä, että uudistus on unohtanut aikuislukioiden erityispiirteet.

Miten mahtaa käydä Toivonlinnan pienelle kristilliselle lukiolle? Lue lisää 28.11.2014 lehdestä





Sää
Vastuullinen journalismi
Plus-tilaus
Vitsit vähissä?
Tutustu ja ihastu
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

TS rekry
Arkistot

Muualla