KSMPaimio

Kansakoulu vai kaksi tutkintoa?

Kansakoulussa monet oppiaineet olivat Markku Isomäelle tuskaa, mutta piirtämisestä ja laulusta hän tykkäsi. Arja Aalto taas piti kielistä ja reaaliaineista, mutta piirtämisestä hän ei välittänyt lainkaan. Matematiikassa hän oli keskitasoa, mutta työura löytyi silti laskelmien ja analysoinnin alalta. Lyhyt matematiikka täydennettiin laajaksi Åbo Akademissa.

Kansakoulussa monet oppiaineet olivat Markku Isomäelle tuskaa, mutta piirtämisestä ja laulusta hän tykkäsi. Arja Aalto taas piti kielistä ja reaaliaineista, mutta piirtämisestä hän ei välittänyt lainkaan.

Noin puolella Kunnallislehden levikkialueen asukkaista on takanaan ammatillinen tutkinto. Tämä kävi ilmi, kun Kunnallislehti kävi läpi Tilastokeskuksen tietoja yli 18-vuotiaiden asukkaiden koulutustaustoista.

Luvuista selvisi myös raaka totuus: Kaarinassa asuu koulutettua väkeä, Sauvossa ei. Paimion asukkaiden koulutustausta on hiukan korkeammalla kuin Sauvon. Piikkiö asettuu paitsi maantieteellisesti myös koulutustaustojen kannalta Kaarinan ja Paimion väliin.

Yliopiston käynyttä väkeä on näissä kunnissa vähänlaisesti.

Mitä sinä olet mieltä siitä, mihin koulutusta tarvitaan? Käy kertomassa Kunnallislehden gallupissa.

Arja Aalto ja Markku Isomäki asuvat Paimiossa vierekkäin Ruokolinnantiellä. Heillä on myös runsaasti muuta yhteistä, ja he kävivät samaa kansakoulua. Aalto kuitenkin päätyi kansakoulun jälkeen yhteiskouluun sekä lukioon ja hankki kaksi tutkintoa, kun taas Isomäki kävi vain kansakoulun ja omien sanojensa mukaan senkin huonosti.

Kumpikin on ollut tyytyväinen ratkaisuihinsa. Lue lisää 24.2.2015 lehdestä





Sää
Vitsit vähissä?
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu
Arkistot
Muualla