KSMPaimio

Keppihevosharrastus on monelle vielä tuntematon

Suomessa on tuhansia keppihevosharrastajia, joista paimiolainen Rosa Kirveskari on yksi. Vaikka keppihevosharrastus on nousussa, moni ei silti vielä tiedä mistä on kyse. Rosan mukaan monilla on virheellisiä keppihevosiin liitettyjä mielikuvia, koska moni muistaa keppihevoset lasten leikeistä. Harrastajat ovat kuitenkin pääosin jo vähän vanhempia. Ikävääkin palautetta harrastuksesta on tullut.
– Yhdet tutut esimerkiksi lopettivat harrastuksen heti kun siirtyivät yläasteelle, koska pelkäsivät kiusaamista. Minä olen kuitenkin päättänyt, että en välitä, mitä ihmiset sanovat, Rosa painottaa.
Keppihevosharrastuksessa hypitään esimerkiksi esteitä tai harjoitellaan kouluratsastusta. Lajeissa järjestetään myös kilpailuita, jopa SM-tasolla. Rosalle harrastuksessa tärkeää on myös keppihevosten teko, ja niitä hän onkin käsin ommellut muutaman vuoden aikana jo yli 150.
– Tämä on ihan oikea harrastus siinä missä jääkiekko tai jalkapallokin. Minä en itse välitä, mitä muut sanovat, yleensä he ovat vain tietämättömiä, hän toteaa.

kepparinettiinpieni

Paimiolainen Rosa Kirveskari on harrastanut keppihevosia kahdeksan vuotta. Esteissä hän hyppää helposti jo 1,10 metriä.

Lue lisää Kunnallislehdestä 7.8.2015.





Sää
Vastuullinen journalismi
Plus-tilaus
Vitsit vähissä?
Tutustu ja ihastu
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

TS rekry
Arkistot

Muualla