KSMPaimio

Joulukuu on design-yrittäjän kiireisin aika

Tonfiskin tehtaanmyymälässä Turun Ketarantiellä on maanantaina kova tohina. Turku Design Now! -ryhmän perinteisiin joulumyyjäisiin on aikaa enää muutama päivä, ja myyjäistilana toimiva Tonfiskin tila pitäisi saada tyhjennettyä.

Mistään pienestä urakasta ei ole kyse. Halli on täynnä hyllyjä ja tasoja, joissa muun muassa Warm-tee- ja kahvisarjan tuotteiden osat odottavat kokoamista ja pakkaamista. Toinen puoli tilasta on täynnä Kiinasta saapuneita pahvilaatikoita, jotka odottavat purkamista. Kermakko-sokerikot ja öljy-etikkapullot sekä muut tuotemerkin posliinituotteet pitää tarkistaa yksitellen ennen myyntiä.

Kaiken keskellä Niko Rantanen öljyää uusia puisia tarjottimia ja pannunalusia, jotta ne saadaan valmiiksi myyjäisiä varten.

Tonfiskin toimitusjohtaja Brian Keaney kuitenkin vakuuttaa, että kaikki saadaan ajoissa valmiiksi myyjäisiin mennessä – kuten on saatu aiempinakin vuosina.

–  Kaikki nämä tavarat kuljetetaan tuonne taakse käytävälle, jotta tila saadaan tyhjäksi. Tänä vuonna myyjäistila on vähän isompi ja myyjiä on aiempaa enemmän. Myyntipöytien lisäksi myyjäisissä on tänäkin vuonna pipari- ja glögipiste, Keaney kertoo.

Myyjäisissä on mukana 21 yritystä. Tänä vuonna mukana ovat jo seitsemältä aiemmalta vuodelta tutut yritykset Klo Design, KUI Design, Punainen Norsu, Kotona Design sekä Tonfisk Design. Lisäksi myyjäisiin osallistuu pieniä yrityksiä lähialueelta ja muualta Suomesta.

Uusia tuttavuuksia paikalla ovat muun muassa IKI Koru, Decorando ja Puf-designtori.

–  Haluamme uudistaa myyjäisiä joka vuosi, jotta voimme tarjota kävijöille jotain uutta ja saada paikalle uusia asiakkaita. Tänä vuonna kokeilemme uutta konseptia eli myyjäiset järjestetään kahtena viikonloppuna. Toisena viikonloppuna paikalla on kuusi uutta myyjää.

Joulukuu on design-tuotteita myyvälle yritykselle vuoden kiireisin sesonki. Tonfisk on omien joulumyyjäisten lisäksi mukana muutamissa muissa myyjäisissä. Lisäksi tuotteita on myynnissä usealla myyntipaikalla Turussa, Tampereella ja Helsingissä.

– Mielellään kiertäisin enemmänkin myyjäisissä, jos sopivia tapahtumia tulee eteen. Tavallisesti ongelmana on saada tuotteet ihmisten eteen juuri silloin, kun he etsivät lahjoja, mutta joulun alla ihmiset lähtevät liikkeelle ja ostamaan lahjoja. Joulukuun kaksi viikkoa ovatkin myynnillisesti vuoden parasta aikaa. Joulun myynti kattaa neljäsosan koko vuoden myynnistä, Keaney sanoo.

Joulukuun viikonloput ovat täynnä erilaisia myyjäistapahtumia myös Turun seudulla. Se onkin Keaneyn mukaan yksi myyjäisten suurimmista haasteista: miten saadaan ihmiset houkuteltua juuri omaan tapahtumaan.

– Se on haaste myös myyjäisiin osallistuville pienille yrityksille, joiden on mahdollista osallistua vain muutamiin tapahtumiin.

Turku Design Now! -ryhmän joulumyyjäiset ovat vuosittain houkutelleet paikalle noin 2 500 kävijää.

–  Lähialueella on paljon potentiaalia. Kotikulmilla on edelleen paljon ihmisiä, jotka eivät tunne tuotteitamme tai ole koskaan kuulleetkaan yrityksistämme, Keaney toteaa.

 

 

Turku Design Now! -joulumyyjäiset la–su 12.–13.12. kello 10–17 os. Ketarantie 31, Turku.

 

Juttu on julkaistu www.ts.fi-sivustolla.





Sää
Vastuullinen journalismi
Plus-tilaus
Vitsit vähissä?
Tutustu ja ihastu
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tilaa lahjalehti
TS rekry
Arkistot

Muualla