KSMPaimio

Sesongit näkyvät lemmikkiliikkeen arjessa

eläinkauppa5– Jos eläinkauppaan tulee sillä mielellä, että haluaa ostaa vaikka kummitytölle joululahjaksi hamsterin, tulee muistaa, että eläimen on oltava harkittu ja mietitty ja sovittu, vaikka ostoajankohta olisikin joulu, Paimiossa sijaitsevan lemmikkiliike HurMurin omistaja Sanna Yöntilä kertoo.

Kun eläin saapuu kotiin joulunaikaan, on itse joulun oltava Yöntilän mukaan rauhallinen.

– Kun 40 sukulaista tulee jouluna paikalle, ei se ole hyvä eläimen kannalta. Sen täytyy saada tottua perheeseen rauhassa.

Yleisesti tietyt eläimet menevät kaupaksi sesongeittain.

– Pikkujyrsijät menevät erityisesti jouluna kaupaksi, Sanna Yöntilä kertoo.

Toinen sesonki on syksyllä koulun alkaessa.

– Jos joku saa luokasta syksyllä gerbiilin, alkaa niiden kysyntä näkyä heti meilläkin, sillä yleensä luokkakaveritkin haluavat sellaisen.

Kolmas sesonki on koulujen loppuessa.

– Kaneja ja marsuja menee erityisesti kesäloman alkaessa, sillä silloin eläimiä voi pitää ulkona.

Lemmikkien ostointo heijastuu Sanna Yöntilän mukaan myös selkeästi talouteen.

– Lama ja työttömyys vaikuttavat moneen asiaan, kun miettii esimerkiksi Salossa Nokiaa ja Microsoftia. Kun ihmisellä on aikaa olla kotona, on aikaa myös lemmikille. Ne tuovat iloa surulliseen mieleen ja koira saa ihmisen ylös sängystä joka aamu, kun se pitää viedä ulos.

Lue lisää 1.12.2015 lehdestä





Sää
Vastuullinen journalismi
Plus-tilaus
Vitsit vähissä?
Tutustu ja ihastu
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tilaa lahjalehti
TS rekry
Arkistot

Muualla