KSMPaimio

Piispaa kyydissä

Piispa Kaarlo Kalliala toimittaa Paimion seurakunnassa piispantarkastuksen 17.3. ja 19.3. 2017. Tarkastuksessa arvioidaan seurakunnan toimintaa ja hallintoa. Nuoria paimiolaisia piispa tapaa Vistan koulussa. Ohjelmassa on myös vierailu KTO:n toimipaikkaan. Myös kunnan, yritysten ja yhdistysten edustajien tapaaminen on ohjelmassa.

Paimion seurakunnan taloustilanne on tasapainoinen, eli tulopohja riittää hyvin. Kirkkovaltuuston tiistaina hyväksymä ensi vuoden budjetti on 44 700 euroa ylijäämäinen.
Kirkkoherra Vesa Tuominen totesi kirkkovaltuutetuille, että seurakuntien vertailun mukaan Paimion seurakunnan taloushallinto on hoidettu hyvin, ja seurakunnan rahavarojen riittävyys päivissä on maan 4. parhain.
Seurakunnan ensi vuoden budjetissa menot ovat reilut 2,3 miljoonaa euroa, mistä henkilöstökulujen osuus on 1,26 miljoonaa. Verotuloja arvioidaan kertyvän 2,5 miljoonaa euroa ja toimintatuottoja noin 230 000 euroa. Vuosikatetta kertyy 176 000 euroa. Verotulopohja on vakaa, sillä Paimiossa seurakunnan jäsenmäärä ei ole juurikaan laskenut.

Lue lisää lehdestä 2.12.2017





Sää
Vitsit vähissä?
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu
Arkistot
Muualla