KSMPaimio

Kevättä kohti, muutenkin kuin kalenterissa

Viikonlopun Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli, jossa toimittaja oli käynyt katsomassa miten pyyhkii Uudessakaupungissa, ja sitten toisaalla samankokoisessa Lieksassa. Itä-Suomi riutuu kun länsirannikolla eletään jo työvoimapulan keskellä.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa työllisyyden merkitys nousee aina esille, eikä syyttä. Jos seudulla on yrityksiä, joilla pyyhkii hyvin, se heijastuu positiivisesti moneen. Julkisen talouden rahoituspohja murenee aina heikkoina aikoina. Taas kerran  toistan,että aaltoliikettähän tämä on.
Työllisyysaste Varsinais-Suomessa on kääntynyt nopeaan kasvuun ja vaikka kärkialueet ovat muualla kuin Paimion ja Sauvon kulmilla, niin heijastukset näkyvät. Tämäkin seutukunta on palaamassa tietyillä aloilla positiivisen kehityksen tielle. Turun telakalle, alihankkijoille, Uudenkaupungin autotehtaalle ja palveluihin ja rakennusalalle tarvitaan tulevina vuosina ehkä jopa tuhansia työntekijöitä, ja nämä ovat vasta niitä aloja, joista rohkenee ääneen puhua. Myös terveydenhuollon saralla teknologia kehittyy sellaiseen tahtiin, että sieltäkin saattaa nousta yllätyksiä.
Toisaalla näkyy entistä selvemmin se, että on aloja, joiden haasteet vain kovenevat. Valitettavasti näistä yksi on maatalous. Miten taataan kotimaisen puhtaan ruoan tuottamisen kannattavuus? Miten pidetään pellot viljeltyinä?
V-S Ely-keskus on jo arvioinut, että Varsinais-Suomessa saavutetaan 72 % valtakunnallinen työllisyystavoite jo ensi vuonna. Tämä edellyttää paitsi edelleen positiivisia yritysuutisia, myös sitä, että yritysten työvoimatarve tyydyttyy mutkattomasti. Työvoiman ja työpaikkojen kohtaamisessa on edelleen ongelmia. Ehkäpä meillä on ”reservissä” työvoimaa, jonka osaaminen on mahdollista päivittää tähän päivään. Tässä on mittava työsarka TE-keskuksille, samalla kun muistetaan haasteet, jotka liittyvät nuorten koulutukseen.

Työn tekemisen houkuttelevuus edellyttää joustavia ratkaisuja, lähtien vaikkapa liikenteen sujuvuudesta tai siitä, että kotikunta tarjoaa moninaisia päivähoitomuotoja. Tästä aiheesta voi haastaa keskusteluun vaikkapa kuntavaaliehdokkaat, jotka selviävät tämän tiistain jälkeen.





Sää
Vitsit vähissä?
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu
Arkistot
Muualla