Mopoärtymys läikähti Piikkiössä

”Kenenkäs pieni kullannuppu on saanut pakoputkivikaisen crossimotskarin ja ajaa nyt ihan reikä päässä eestaas Hadvalantietä?”
Tämä päivitys käynnisti viikonlopulla melkoisen vyörytyksen Facebookin Piikkiön ilmoitustaulu-sivustolla. Maanantai-iltapäivään mennessä keskustelu oli vyörynyt laidasta laitaan ja terävimmissä kommenteissa hätyyteltiin jo hyvän maun ja laillisuuden rajoja, kun kyseisen mopoilun arveltiin päättyvän, jos vaan ”ajaa auton eteen”.
Muutamat kyllä yrittivät rauhoitella keskustelua nostamalla esiin, että liikenneturvallisuuden vaarantaminen on viranomaisasia. Moni myös totesi, että keskustelussa ylittyi jo laillisuuden rajat.





One Response to Mopoärtymys läikähti Piikkiössä

  • Keskustelun kulku kyllä hämmentää. Itse keskustelut tuntuvat tuottavan enemmän tuskaa kuin jatkuva julkisella tiellä liikenteen vaarantaminen. Kuten joku totesi, ei se ääni, vaan se vauhti. 80-120km/h 40km/h alueella luisuillen ja keulien. Kirjoitusten mukaan on kilvellinen pyörä ja linkitetystä videostakin näkyy miten pyörä keulii vastaantulevien kaistalla mutkaavalla tiellä. Menoa on jatkunut jo 4-5 päivää ja vaarallista ajoa useampi tunti päivässä. Nyt toivotaan että ajo loppuu ennen kuin sattuu jotain vakavaa.

Sää
TirendoO
SPM –
KUNNALLISLEHTI KESÄ 2017

Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

TirendoR
Tilaajapalvelija –
Arkistot
Muualla