KSMPaimio

Paimiossa viisi kierrätyspistettä

Kunnallislehden lukijat ovat useaan otteeseen olleet yhteydessä toimitukseen ja hämmästelleet nykyisiä kierrätyspisteitä Paimiossa. Moni tuttu piste on lopettanut ja ihmiset eivät ole saaneet selvyyttä uusista kierrätyspisteistä.
Kierrätystä hoitaa Rinki-ekopisteverkosto. Sillä on yli 1 850 keräyspistettä ympäri Suomen. Niistä viisi sijaitsee Paimiossa. Pääsääntöisesti kierrätetään kartonki-, lasi- ja metallipakkauksia, joiden lisäksi Paimiossa voi kierrättää kahdessa pisteessä vaatteita, neljässä paperia ja kahdessa muovia.
Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n aluepäällikkö Harri Patana, Mikä tilanne on Paimion kierrätyspisteiden saralla?
– K-Supermarket Paimion piste on uusin. Neljä muuta ovat olleet olemassa jo Lounais-Suomen Jätehuollon aikaan. Otimme vuoden 2016 alusta jätehuollon ekopisteet tältä osin hoitaaksemme ja sittemmin olemme vuokranneet kyseiset säiliöt heiltä. Samalla teimme muutoksia alueelle ja muutamia väliaikaisia pisteitä poistui. Poistuneet pisteet olivat osoitteissa Vanha Turuntie 2 ja Teollisuustie 1. Pisteet olivat alkuun verkostossa mukana ja katsoimme, miten homma lähtee käyntiin ja miten nämä pisteet keräävät jätettä.

Ovatko viisi jäljelle jäänyttä pistettä siis olleet suosituimmat?
– Niihin viiteen on tuotu eniten pakkauksia. Uusin K-supermarketin piste on puolestaan keskeisellä paikalla ja siellä on myös puristimet. Oletetaan, että sillä saadaan hyvät kertymät jätteille.??

Millä perusteella Rinki-ekopisteet on sijoitettu Paimioon?
– Ekopisteverkoston 1850 keräyspistettä on jaettu asukaslukuun suhteutettuna. Kahden väliaikaisen pisteen poistuttua, on niiden vanhasta sijainnista kohtuullisen matkan päässä toimiva ekopiste.??

Paimiossa voi kierrättää nyt muovia kahdessa eri ekopisteessä. Onko se yleistynyt?
– Muovipakkausten keräys alkoi vuonna 2016 samaan aikaan kuin muutkin velvoitteet. Muovin keräyspaikkoja on Ringissä velvoitteena vain 500 kappaletta , kun muilla jätteillä niitä on 1850. Jäimme viime vuonna alle puoleen tavoitteesta muovin kierrätyksessä. Tänä vuonna näyttää paremmalta ja lukemassa päästään jo huomattavasti lähemmäs tavoitetta. Alkuvuodesta alkaen on näkynyt, että käyttäjät ovat löytäneet pisteet paremmin.??

Kysyvätkö kuluttajat paljon kierrätysneuvoja?
– Kysymyksiä tulee kyllä. Ekopisteissä lukee meidän yhteystiedot ja tätä kautta tulee usein yhteydenottoja. Kysytyin asia on muovipakkausten keräyspisteen sijainti. Muovin keräyksen taustalla on velvoite, jonka mukaan vain yli 10 000 asukkaan taajamassa tulee kerätä muovijätettä. Toki jonkin verran sen kierrätystä on eteläisessä Suomessa pienemmilläkin paikkakunnilla.??

Rinki-ekopisteet Paimiossa

K-Supermarket, Jokipellontie
Jägerhornintie 2/Sähköyhtiöntie
Mustankorventie 1 / Alvar Aallon tie
Syybyntie 1/ Iso-Iivarintie
Vistantie 63/ Katajatie





Sää
SPM –
KUNNALLISLEHTI KESÄ 2017

Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tilaajapalvelija –
Arkistot
Muualla