KSMPaimio

Riistapäällikkö Heikki Uotila saa Paimio-mitalin

Paimio-mitali numero 22 myönnettään itsenäisyyspäivänä riistapäällikkö Heikki Uotilalle. Hän on työskennellyt niin työelämänsä aikana kuin vapaa-aikanaan monipuolisesti luontoa ja paikallisten yhteisöjen toimintoja edistäen ja kehittäen.

Paimiolaisen kuvanveistäjä Raili Mikkosen suunnittelema Paimio-mitali jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003. Tänä vuonna jaetaan kaupunginhallituksen päätöksellä yksi Paimio-mitali. Mitalin saajan tulee olla yleisesti arvostettu henkilö, joka on saavuttanut menestystä toiminnallaan Paimion ja paimiolaisuuden hyväksi mm. kulttuurin, tieteen, urheilun, sosiaalitoimen, talouselämän tai yhdyskuntatyön alueella.

 

Hämeen Tuuloksessa syntynyt, pikkupojasta asti luontoa ja metsästystä harrastanut Uotila opiskeli aikoinaan biologiksi ja työskenteli sen jälkeen Lapissa mm. Lapin maakuntamuseon amanuenssina ja Urho Kekkosen kansallispuiston johtajana. 1980-luvun lopulla avautui paikka riistapäällikkönä Varsinais-Suomen riistanhoitopiirissä, jonka toimisto sijaitsi Paimiossa. Riistapäällikkönä hän toimikin eläköitymiseen eli vuoteen 2010 asti.

Uudella kotipaikkakunnallaan Uotila on osallistunut aktiivisesti ja monipuolisesti myös vapaaehtoistyöhön. Kädentaitojensa ja perinnetietoutensa ansiosta hän on toiminut esimerkiksi erilaisten työpajojen vetäjänä ja eri-ikäisten henkilöiden kouluttajana. Repertuaariin ovat kuuluneet niin maisemanhoitotyöt, luonnonsuojeluun liittyvät projektit kuin ruokakulttuurikin.

Vapaaehtoistoimintaan motivaatiota on Uotilalle antanut erityisesti yhteistyö osaavien ihmisten kanssa. Porukkahenki, muilta saatu tuki ja auttamisen halu ovat kannustaneet toimimaan

Heikki Uotilan panos yleishyödyllisten ja luontoasioiden edistäjänä on ollut laaja-alaisuudessaan ja pitkäjänteisyydessään huomattava, toteaa Paimion kaupunki tiedotteessa.

 

Aiemmin Paimio-mitalin ovat saaneet

  • ylikonstaapeli Ismo Mäntylä ja näytelmäkirjailija, ohjaaja Pekka Saaristo vuonna 2003,
  • musiikinopettaja Tesma Lindgren vuonna 2004,
  • taidemaalari Päiviö Pyöttiälä ja toiminnanjohtaja Pertti Kuopila vuonna 2005,
  • nukketaiteilija Kirsti Huuhka vuonna 2006,
  • ite-taiteilija Väinö Oja vuonna 2007,
  • professori Kaisa Häkkinen vuonna 2008,
  • opettaja Aura Härmälä sekä opettaja Vuokko Hurme vuonna 2009,
  • toiminnanjohtaja Anssi Saarinen vuonna 2010,
  • kuvanveistäjä Raili Mikkonen vuonna 2011,
  • lausuja Marjatta Järvinen ja talousneuvos Unto Teinilä vuonna 2012,
  • myyntimies Uolevi Salminen vuonna 2013,
  • kasvatustieteiden maisteri Arja Kulmala ja jalkapalloilija Mika Ojala vuonna 2014,
  • arkkitehti Viri Teppo-Pärnä ja vapaa-aikasihteeri Soini Santala vuonna 2015
  • tanssinopettaja Annika Mutilalle vuonna 2016

 

 





Sää
SPM –
KUNNALLISLEHTI KESÄ 2017

Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tilaajapalvelija –
Arkistot
Muualla