KSMPaimio

Ensimmäinen strategiakysely sytytti

Vielä on pari päivää aikaa vastata Paimion kaupungin nettisivuilla olevaan kyselyyn, jossa kaupunki kyselee eväitä syksyllä käynnistettyyn strategiatyöhön. Kaupungin hallintojohtaja Jaana Hölsö kertoo, että kyselyn suosio on ollut suuri. Kyselyyn oli jo torstaina kertynyt lähemmäs 800 vastausta.
– Hienoa on sekin, että avoimessa osassa on annettu ahkerasti kommentteja. Esimerkiksi lasten liikuntapalveluista on annettu reilusti yli 120 vastausta, samoin vesihuollosta… Paljon nähty vaivaa. Massaa on paljon ja siinä riittää pureksittavaa. Tässähän kertyy helposti yli tuhat vastaajaa.
Kun kysely sulkeutuu, työstetään toimialoittain yhteenvetoja. Lautakunnilta odotetaan helmikuussa näkemyksiä ja sitten kaupunginhallitus kokoaa ne yhteen ja tarkastelee kuntalain kannalta maaliskuussa. Huhti-toukokuussa työ jatkuu valtuuston seminaareissa ja myös henkilöstöä kuullaan. Valtuustoon strategian pitäisi 18.10. tehdyn aikataulutuksen mukaan päätyä kesäkuussa.





Sää
Vastuullinen journalismi
Plus-tilaus
Vitsit vähissä?
Tutustu ja ihastu
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

TS rekry
Arkistot

Muualla