KSMPaimio

Raju lumimyräkkä vaikeuttaa liikennettä torstaina – perjantaina taas teillä näkyy laaja mielenilmaus

TLO:n bussi päätyi iltapäivällä ojaan Alvar Aallontien ja Kaaritien risteyksessä. Eipä ollut ensimmäinen kerta kun siinä risteyksessä luistellaan.

Lounais-Suomeen saapuu lännestä keskiviikkoiltana runsaita lumisateita. Perjantaiaamuun mennessä lunta kertyy Varsinais-Suomeen 20–30 senttimetriä. Lumi on pakkaslunta, kertoo Ilmatieteenlaitos.

Rankimmin lunta on odotettavissa torstaiaamuna.

Ajokeli muuttuu torstaina erittäin huonoksi Peimarin alueella ja muualla Varsinais-Suomessa. Myös Satakunnassa, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa on erittäin huono ajokeli.

Tuuli pöllyttää lunta, jolloin näkyvyys heikkenee voimakkaasti.

– Tuuli myös kinostaa lunta merkittävästi, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Kokko.

 

Tuuli on voimakkaimmillaan Varsinais-Suomen pohjoisosassa sekä Satakunnassa, missä noin 20 m/s puhaltavat puuskat voivat aiheuttaa paikoin vahinkoja. Lumisateen, tuulen ja pakkasen yhteisvaikutus voi aiheuttaa myös raide- ja lentoliikenteelle ongelmia.

 

Perjantaina teitä ruuhkauttaa laaja poliittinen, useiden ammattiliittojen mielenilmaus. Silloin lumisateen ennustetaan heikkenevän, mutta mielenilmaus näkyy liikenteessä.

TLO:n mukaan Paimion seutuliikenne hoidetaan normaalisti.

  • Paimio – Turku, linjat 703-709 liikenne normaali
  • Paimio sisäinen, linjat P1 -P4 liikenne normaali

Tilausliikenteenä ajettavat koulukuljetukset ajetaan ihan normaalisti, niin Paimiossa kuin Sauvossa, kertoo Paimion kaupunki. Asiasta on tiedotettu huoltajille Wilman kautta.

 

Mielenilmaus seisauttaa ison osan joukkoliikenteestä suurimmissa kaupungeissa. Myös kaukubusseissa on joitakin vuoroja peruttu. Matkahuollon keskiviikkona julkaiseman tilannetiedotteen mukaan, yli 60 prosenttia kaukoliikenteen vuoroista ajetaan mielenilmauksesta huolimatta. Ilmoituksia uusista liikennöitävistä vuoroista tulee sen mukaan koko ajan.

Mielenilmauksen seurauksena osa bussivuoroista jää liikennöimättä perjantaina kello 3–18. Bussiyritykset pystyvät kuitenkin hoitamaan osan vuoroista korvaavin järjestelyin.

Vainion liikenne kertoo, että suuri osa sen linjaliikenteestä pysähtyy perjantaina. Ennen kello 3:a lähteneet vuorot kuitenkin ajetaan loppuun asti. Esimerkiksi kello 02:50 Helsinki–Vantaan lentoasema-Turku -pikavuoro ajetaan.

Onnibus kertoo ajavansa vuorot normaalisti. Ainoastaan Helsinki-Turku/Rauma -välillä, jossa vuoroja on vähennetty.

 

Matkahuolto muistuttaa, että mielenilmaus hidastuttaa myös pakettien kulkua. Osa bussivuoroista ja runkokuljetuksista keskeytyy useiden tuntien ajaksi. Kaikkien lähetysten kuljetuksia jatketaan normaalisti heti mielenilmauksen päätyttyä, kertoo Matkahuolto.

 

Rautatieliikenteen osalta liikenne tulee sujumaan kohtuullisen normaalisti.

Meriliikenteessä mielenilmaus saattaa aiheuttaa ruuhkia satamiin ja niiden ulkopuolelle. Alukset voivat joutua odottamaan laiturivuoroa.





Sää
Plus-tilaus
Vitsit vähissä?
Tutustu ja ihastu
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Optiwatti
Arkistot

Muualla