KSMPaimio

Piikkiössä savuaa sunnuntaina – pelastuslaitos harjoittelee savusukellusta

Varsinais-Suomen pelastuslaitos harjoittelee savusukellusta sunnuntaina Piikkiössä. Harjoitus alkaa kello 9 osoitteessa Villistentie 218.

Savusukellusharjoituksen jälkeen pelastuslaitos polttaa harjoituksen  kohteena oleva purkukuntoisen talon hallitusti. Harjoituksesta muodostuu savua, mikä ei vaadi toimenpiteitä alueen asukkailta.

Harjoitus ja kohteen jälkivartiointi jatkuvat iltaan asti.

Harjoitukseen osallistuu yksiköitä Kaarinan ja Kärsämäen paloasemilta sekä Piikkiön VPK:sta. Päivän aikana harjoitellaan savusukellusta, etsintää, pelastamista sekä muita rakennuspalossa tarvittavia taitoja. Harjoituksessa käytetään apuna myös pelastuslaitoksen uutta raivauskouraa.

Pelastuslaitos kertoo, että harjoitus toteutetaan rakennus- ja ympäristövirastojen antamien ohjeiden mukaisesti ja hätäkeskusta on informoitu harjoituksesta.
Sisäministeriön pelastussukellusohjeen mukaisesti savusukellusta tekevän henkilöstön on harjoiteltava savusukellusta joka vuosi, mahdollisimman realistisissa olosuhteissa. Kyseinen ohje koskee niin pelastuslaitosten kuin vapaaehtoisten palokuntien savusukeltajia.





Sää
Vastuullinen journalismi
Plus-tilaus
Vitsit vähissä?
Tutustu ja ihastu
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

TS rekry
Arkistot

Muualla