KSMPaimio

Kesätöitä oma-aloitteisesti

Veeti Kortesmaa on 17-vuotias paimiolainen nuori, joka ryhtyi kesän alussa 4H-yrittäjäksi. Hän tekee sekä Paimion että Sauvon alueella kiinteistöpalvelua, puutarhanhoitoa ja siivouspalvelua.
– Sain idean erään tutun kautta, jolla ei ollut yläasteaikoina töitä kesäksi. Hänellä oli samanlainen liikeidea ja hän laittoi mainoksia kaupan seinille ja sai sitä kautta paljon hommia itselleen, Veeti kertoo.
Yrityksen perustettuaan hän jakoi Yleispalvelu Kortesmaan mainoksia ympäri Paimiota lähes 500 mainoslehtisen verran. Mainoksista oli hyötyä.
– Olen saanut paljon asiakkaita. Viime viikolla tein ensimmäisen keikkani Sauvossa, jossa keräilin erään mökin rannalla rantakaisloja kolmen tunnin ajan.
Suurin tähänastinen työllistäjä on kuitenkin paimiolainen Amomatic Oy, joka palkkasi Veetin kolmena päivänä viikossa ulkotöitä tekemään.
– Olen leikannut heillä ruohoa ja hoitanut piha-aluetta. Joku työntekijöistä oli ilmeisesti nähnyt mainoslappuni, sillä näin sellaisen firman sisätiloissa pöydän päällä, Veeti pohtii.

Yritystoiminnan hinnoittelu on ollut Veetin mukaan yksi tärkeimpiä asioita firmaa perustettaessa.
– Piti hinnoitella itsensä järkevästi, että pysyy kilpailukykyisenä. Kesän alussa kävinkin 4H:n järjestämässä tilaisuudessa, jossa kaksi muuta 4H-yrittäjää kertoivat omista kokemuksistaan.
Veeti Kortesmaa kokee, että 4H-yritys on hyvä asia tulevaisuuden kannalta.
– Tuleva työnantaja näkee, että olen ollut jo yrittäjä ja innokas tekemään töitä.
Ilman yrityksen perustamista kesätyöpaikka olisi jäänyt tältä kesältä todennäköisesti saamatta.
– Aika monella tutulla ei ole tänä kesänä töitä, vaikka he paikkoja hakivatkin. Itsekin hain Paimiosta muutamasta paikasta kesätöitä, muttei mistään kuulunut mitään. Uskon, että yrityksen myötä saan jopa enemmän tuottoa, kuin mahdollisen työpaikan kautta.
Tulevat kesätienestit Veeti säästää ensi vuoteen.
– Saan maaliskuussa ajokortin. Rahaa pitää säästää bensoihin, sillä käyn lukiota Halikossa, hän kertoo, ja lisää, että tulevan auton mallikin on jo pohdinnassa.

Lue lisää 19.6.2018 lehdestä





Sää
Vastuullinen journalismi
Plus-tilaus
Vitsit vähissä?
Tutustu ja ihastu
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

TS rekry
Arkistot

Muualla