KSMPaimio

Urheiluseuran sotkut, Lidl ja lukion juhlat – katso lista Kuntsarin luetuimmista verkkojutuista alkuvuonna

Paimion Hakaa koskevat uutiset ovat kiinnostaneet laajasti Paimiossa, Sauvossa ja Piikkiössä. Kuntsari.fi:n alkuvuoden kaksi luetuinta juttua koskee Hakan toimintaa.

Tammi-kesäkuun luetuin juttu kertoo, että Paimioon on perustettu uusi jääkiekon erikoisseura. Uuden seuran takana oli tyytymättömyys Paimion Hakan johdon toimintatapoihin.

Luetuin juttu on julkaistu toukokuussa.

Toiseksi luetuin juttu kertoo tuomiosta, jonka paimiolaisnainen sai kavallettuaan rahoja Paimion Hakalta. Kavallus alkoi vuonna 2015 ja loppui heinäkuun puolessa välissä 2017. Viime syksynä alkanut poliisitutkinta päättyi tuomioon toukokuun lopussa.

 

Lukion perinteikkäät ja näyttävät juhlat kiinnostavat Kuntsarin lukijoita. Uusien ylioppilaiden nimilistat, penkkarit ja vanhojen tanssit ovat kaikki kymmenen kärjessä.

Paimion pitkäaikainen puheenaihe, syksyllä avattava Lidl kiinnostaa edelleen. Luetuimpien verkkojuttujen listalle nousee kaksi Lidl-aiheista juttua.

 

Luetuimmat uutiset tammi-kesäkuussa kuntsari.fi:ssä

1. Paimion jääkiekossa kuohuu

2. Hakan taloussotkusta ehdollinen vankeustuomio

3. Koirakaksikko tappoi lampaan ja jäi lopulta junan alle Paimiossa

4. Kevään ylioppilaat Paimiosta, Kaarinasta ja muista lähilukioista

5. Video: Paimion Lidlin aukioloajat ovat jo tiedossa, mutta tarkka avajaispäivä on vielä salaisuus

6. Festarit Paimion Jokipuistoon

7. Lidl avaa syksyllä

8. Paimion lukion vanhojentanssien kuvagalleria

9. Paimion lukion penkkarien kuvagalleria

10. Bar Mansikka avautuu Sauvoon

 

 

Jutun tiedot perustuvat kuntsari.fi:n GA-lukuihin.

 





Sää
Vastuullinen journalismi
Plus-tilaus
Vitsit vähissä?
Tutustu ja ihastu
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

TS rekry
Arkistot

Muualla