Vieraat saapuivat itsenäisyyspäivän viralliselle vastaanotolle Presidentinlinnaan punaista mattoa pitkin.
Ensimmäiset vieraat astuivat saliin Sibeliuksen Jääkärimarssin tahdissa. Presidenttiparia pääsivät kättelemään ensimmäisenä kunniavieraat eli sotaveteraanit.

Juhlahumussa oli mukana useita kutsuvieraita Kaarinasta, Turun seudulta ja eri puolilta maakuntaa.

Paimiosta paikalla olivat ainakin Kaisa ja Timo Häkkinen. Opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsi Kaisa Häkkisen alkusyksystä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla elämäntyöstä. Häkkisiä ei valitettavasti tavoitettu kuviin.

Kuvat Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

Piikkiöläinen laivanvarustaja Hans Langh on Aila-vaimonsa kanssa konkareita Linnan vastaanotolla. He olivat Martti Ahtisaaren aikana kahdesti mukana. Langhit kertovat saaneensa kutsun tällä kertaa kehittämänsä ekologisen laivamoottorin takia. Aila Langhin puvun helmassa on iso ja näyttävä kultainen potkuri.

 

Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki ja kirjailija Niina Repo. Kutsu on kummallekin ensimmäinen. Muutama vuosi sitten Kouki ohjasi näytelmän nimeltä Linnan juhlat. Kouki on ohjannut myös Paimiossa. Niina Revon puvun kierrätystilkut löytyivät Mikko Koukin työpaikalta Turun kaupunginteatterista. Revolta on tänä syksynä ilmestynyt kirja Vyöry.

Loimaalainen sotaveteraani Arvo Lehtinen palveli samassa rykmentissä presidentti Mauno Koiviston kanssa. Koiviston Lehtinen on tavannut jälkeenpäinkin. Nyt 94-vuotias veteraani pääsi tapaamaan myös presidentti Sauli Niinistön. Avustajana tyttärentytär Oona Herlin.

 

Illan ensimmäinen valssi.

 

Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö on Turusta.

 

Sukeltajasankari Mikko Paasin vaimo Krista pukeutui oranssiin iltapukuun.

 

Kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok) ja puoliso Sami Sirén. Sirénin puvun valmistuksessa on käytetty 60 erilaista, kierrätettyä solmiota. Solmiot on kerätty kierrätyskeskuksista, second hand -kaupoista sekä saatu lahjoituksena. Sirénin puvusta vastaa Miia Aaltonen turkulaisesta Tyyki Designista.

Suomen YK-nuorten turkulainen puheenjohtaja Jenni Ruotsalainen kohtaa presidentti Sauli Niinistön tänä vuonna jo toista kertaa.  Mukana avopuoliso Matti Linna. 

 

Suomen partiolaisten puheenjohtaja Maria Ruohola. Ruohola toimii Turussa Mikaelin Sinikellot -lippukunnassa. Ruohola on Turusta kotoisin oleva psykologi, joka asuu Helsingissä. Hän korostaa partioliikkeen yhteiskunnallista merkitystä.

 

Salolaisen Finnfoamin Riitta ja Jorma Nieminen saivat kutsun Linnaan valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon myötä. Presidentti Sauli Niinistö on Niemisille tuttu. Riitta Nieminen on ollut hänen kanssaan samalla luokalla, ja kiinteistöneuvos Jorma Nieminen tuntee hänet muista yhteyksistä.

 

Meyer Turun toimitusjohtaja Jan Meyer edusti Linnassa vaimonsa kanssa.

 

Turun Messukeskuksen toimitusjohtaja Hannele Wolf-Mannila juhlii Turussa tehdyssä iltapuvussa. Turun Messukeskuksessa järjestetään vuosittain kirjamessut, joiden ohjelmajohtajana rouva Jenni Haukio työskentelee jälleen ensi vuonna äitiysloman jälkeen. Puoliso Santtu Mannila.

 

Vasemmistoliiton turkulainen puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson.

 

Kansanedustaja Kike Elomaa (ps) ja puoliso Kimmo Elomaa.

Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva saapui juhlaan puoliso Elina Kiikon kanssa.

Akateemikko Sirpa ja Markku Jalkanen ovat Kaarinasta. Jalkanen on yksi maailman johtavista ihmisen puolustusjärjestelmän solujen ja syöpäsolujen liikkumismekanismin tutkijoista. Hänen merkittävin tutkimussaavutuksensa on juuri syövän leviämisestä vastuussa olevien liikennemolekyylien löytäminen. Markku Jalkanen on Faronin perustaja ja toimitusjohtaja. Yritys kehittää lääkettä vakavien keuhkovaurioiden hoitoon.

Vuoden pakolaismies, Kaarinassa asuva lähihoitajaopiskelija Ahmad Hosseini auttoi Turun terrori-iskun uhreja.

 

Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin ostivat Qvidjan tilan Paraisilta vuonna 2014.

 

Sukeltajasankari Mikko Paasin vaimo Krista pukeutui oranssiin iltapukuun.
Laulaja Anna Puu on oikealta nimeltään Anna Puustjärvi. Vierellä tuottaja Jukka Immonen.

 

1
Jätä kommentti

1 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
1 Comment authors
Pirjo Kevätlahti

Ilkka Kanervan kuvassa näkyy, kun se kallis Tilanderin lainarannekoru on juuri tipahtanut rouvan kädestä. Anna Puun kuvassa näkyy, kun Linnan turvamies pelastaa sen ihmisten jaloista.