Liukkauden tunnistaminen on autoilijalle tärkeä taito – ennakointi paras tapa pärjätä liukkaalla

0

Liukkaalla kelillä ajaminen on heti paljon turvallisempaa, kun auton kuljettaja päättää sopeutua tilanteeseen. Pitää hyväksyä, että liukkaalla kelillä matka kestää pidempään kuin sulan kelin aikaan ja ajaa olosuhteiden mukaan.
– Tien tai pihan liukkautta kannattaa kokeilla jo autoon mennessä. Jos pystyssä pysyminen kävellen on vaikeaa, todennäköisesti liukkaus haittaa myös ajamista. Silloin pitää valita sopiva tilannenopeus ja ennakoida tilanteita riittävän ajoissa sekä säädellä nopeutta järkevästi ja pitää kunnollista turvaväliä, Suomen Autokoululiitto ry:n puheenjohtaja Jarmo Jokilampi listaa turvallisen liukkaan kelin ajon edellytyksiä.
Talvella onnettomuusriski on suurimmillaan talven alku- ja loppuosassa.
– Tasaiset keliolot totuttavat kuljettajat helpommin käyttäytymään kelin mukaisesti, mutta äkillisissä kelin vaihteluissa kuljettajan käyttäytyminen ei muutu riittävästi. Onnettomuusriskin on sitä suurempi, mitä harvinaisempi keli on kyseessä, Jokilampi toteaa.
Liikennevahingot tapahtuvat yleensä monen tekijän summana. Kuljettajan virhe on ratkaiseva lähes kaikissa onnettomuuksissa, tärkeimpänä niistä ovat havainto- ja arviointivirheet.

Lue lisää 15.1.2019 lehdestä

Jätä kommentti