Töttörötukat rokkasivat Paimiossa

Töttörötukkia, läskibassoja, kellohameita, bootseja, hakkaavaa rytmiä. Viisikymmentälukua diggaavat harrastajat kokoontuivat viime lauantaina Hotelli Valtatie Ykköseen soittamaan, tanssimaan ja pitämään hauskaa. Tapahtuman nimi oli Ameriikan malliin Roots Rockin Night. Tapahtuma oli Paimiossa laatuaan ensimmäinen. Homman takaa löytyy sauvolainen muusikko ja viihteen monitoimimies Rami Tapper, jonka sydämeen 1950-luku, sen musiikki ja kulttuuri muuttivat pysyvästi jo 1970-luvulla, kun Rami oli pikkuinen poika ja haaveili kitarasta.

Tapperin tavoitteena on järjestää vastaavanlaisia tapahtumia Paimiossa kolmisen kertaa vuodessa.

Kaverit, jotka tuntevat Paimion lähinnä siitä, että ajavat tästä ohitse Helsinkiin ja Turkuun kyselivät, että miksei täällä koskaan tapahdu mitään. Niinpä ajattelin järjestää.

Vastaavanlaisia 1950-luvun musiikin ja kulttuurin ympärille rakennettuja tapahtumia on ympäri Suomea kolmisenkymmentä. Alan harrastajat liikkuvat tapahtuman perässä hyvinkin muutaman sataa kilometriä.