Sauvon asukasmäärä laski lievästi

Paimio ja Piikkiö muuttovoittoisia

Suomen väestö keskittyy suuriin kasvukeskuksiin, mutta myös niiden naapurit saavat kasvusta osansa. Tämä näkyy esimerkiksi Piikkiössä.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Piikkiössä oli vuodenvaihteessa 72 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Piikkiö kasvoi Turun imussa: muuttovirta käy nyt suurimpiin kaupunkeihin ja kaupungista toiseen, ja Turku on yhä eteläisen Suomen vetovoimaisimpia muuttokuntia, vaikka sen muuttovirta heikkenikin edellisvuodesta.

Kuntien välinen muuttoliike on ehdottomasti tärkein väkiluvun muutosten selittäjä. Piikkiöön muutti viime vuonna 417 ulkopaikkakuntalaista, ja 361 muutti sieltä pois, joten nettovoitoksi jäi 56 asukasta. Myös ulkomailta tuli muutama muuttaja enemmän kuin lähti Piikkiöstä ulkomaille.

Paljasjalkaisia piikkiöläisiä syntyi viime vuonna 69. Kuolleita oli 56, joten syntyvyyskin toi nettovoittoa. Piikkiön väkiluku oli viime vuodenvaihteessa ennakkotietojen mukaan 6.577, eli väkiluku karttui vuodessa reilun prosentin verran. Vieläkin reippaammin kasvoivat kuitenkin Lieto, Kaarina, Masku ja Rusko.

lue lisää väestötieto lehdestä 15.2. 2001