Pohjana omaa elämää, mutta paljon mielikuvitusta joukossa, Kaino Loukasmäki kuvailee kirjoittamaansa romaania, jonka hän itse kustansi kansien väliin.
Halu nähdä tekstit kirjana oli kova, mutta nyt Kaino tuskailee, että olisi pitänyt tehdä se paremmin. Itsekritiikki on kova, vaikka jo ensi rivien makusteleminen paljastaa, että tämä ihminen on kirjoittanut ennenkin.
No olen minä vähän kirjoitellut koko elämäni ajan, Kaino tunnustaa.
Myös kirjoittajakursseja on takana koko joukko. Kiljavallakin useampaan kertaan. Ja viimeksi kansalaisopiston kurssilla Paimiossa viime talvena.
Mikä siis panee kirjoittamaan?
Minä olen tämmöinen tunteellinen ja hiljainen tyyppi. Kirjoittamalla uskaltaa sanoa, kun muuten ei uskalla, Kaino pohtii.
Romaanin kypsyttely kesti toistakymmentä vuotta. Sen ydin valmistui tosin hyvinkin kiireellä, sillä 1980-luvun lopulla Kaino keksi osallistua Mika Waltari -kilpailuun. Kisan jälkeen teksti lensi pöytälaatikkoon.
Mies sairasti seitsemän vuotta, ja sinä aikana en tehnyt teksteille mitään. Viime keväänä otin ne esille ja ryhdyin työhön. Se täytti jonkin tyhjän tilan elämässä. Ikävä unohtuu kirjoittaessa, kertoilee Kaino, jolle yksin jääminen merkitsi myös muuttoa Paimion keskustaan kerrostaloon.
Edesmennyt puoliso on myötävaikuttanut ainakin romaanin rakentamistarinoihin. Paitsi rakentamisesta, romaani kertoo myös rakkaudesta ja unelmista. Siinä liikutaan sodanjälkeisessä Suomessa, aina viime vuosikymmenille saakka.
Romaanin nimi Juoksulangassa viittaa elämän juoksulankaan. Nimeä on kiitelty, samoin teoksen luontokuvauksia ja takaumia.
Mieluiten kirjoitan suorasanaista, mutta runojakin on tullut kokeiltua. Tuolla on kolmekymmentä runoa odottamassa kokoamista, mutta en ole saanut aikaiseksi. Oppisikohan tämän ikäinen vielä kirjoittamaan tietokoneella?