Suomi on siitä kummallinen maa, että täällä suuri osa ongelmista synnytetään Helsingissä, mutta jälkien siivoaminen uskotaan maakuntien harteille.
Koko viime vuosikymmenen itänyt huumeongelma on yllättänyt yhteiskunnan niin sanotusti "housut kintuissa". Kuinka tässä nyt näin pääsi käymään? Eikö enää olekaan lottovoitto syntyä Suomeen? Eikö Paimio enää olekaan lintukoti keskellä pahaa maailmaa? Eipä taida olla.
Kenelläkään ei tunnu olevan selkeää vastausta siihen, miksi yhä suurempi osa ihmisistä haluaa ensin sekoittaa päänsä ja lopulta tuhota elämänsä huumeilla. Lisääntyneellä tarjonnalla asiaa ei voi selittää, sillä huumeongelma ei olisi räjähtänyt ilman kysyntää.
Missä vika? Ainakin jotain tekemistä ongelman synnyssä on oltava sillä, että Helsingissä istuvat hallitukset ja Suomen Pankissa istuvat kirstunvartijat jakoivat tulonjako- ja muulla politiikallaan kansan viime vuosikymmenen aikana tylysti kahteen: niihin, jotka putosivat kelkasta ja niihin, jotka vielä pysyvät mukana, mutta nääntyvät liian kovassa vauhdissa.
Kaikki voivat huonosti oli tilillä sitten optiomiljoonia tai peruspäiväraha. Kun yhteiskunta sairastaa, lapset oireilevat.
Ongelman kasautuvat sosiaalitoimeen, kouluun ja terveydenhuoltoon. Ne ovat kunnallisia instituutioita. Jos ratkaisu huumeongelmaan löytyy, se on paikallinen; yhteisestä tahdosta nouseva.
Pahasta voi syntyä jotain hyvääkin. Näillä raukoilla rajoilla asuu kansa, joka vaatii ulkoisen vihollisen puhaltaakseen yhteiseen hiileen. Nyt meillä on sellainen.
AV