www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 22.8.2006  |

Fortumin väki marssi ulos

Fortumin Paimion toimipisteen toimihenkilöt marssivat ulos työpaikoiltaan maanantaina kello 10.00. Kyseessä oli mielenosoituslakko sen johdosta, että Fortum aikoo siirtää asiakaspalvelunsa toimintoja ja työpaikkoja maakunnista pääkaupunkiseudulle.

Paimiossa ulosmarssiin osallistui noin 65 toimihenkilöä ja ylempää toimihenkilöä. Samaan aikaan mielenosoituslakkoja järjestettiin myös Kurikassa, Pudasjärvellä ja Kuusamossa.

Ulosmarssi ajoittui maanantaille, koska samalla päivämäärällä Fortum Sähkönsiirto käynnisti yhteistoimintamenettelyn, johon liittyen kaavaillaan kymmenien työntekijöiden henkilöstövähennyksiä sähkönsiirrossa. Asiakaspalvelujen puolella keskittämiseen liittyvät yt-neuvottelut alkoivat jo 10. elokuuta. Asiakaspalvelussa ei ole ainakaan ensi vaiheessa kyse irtisanomisista, vaan työpaikkojen siirtämisestä pääkaupunkiseudulle.

- Asiakaspalvelussa kaikille on tarjottu mahdollisuus siirtyä Espoon Keilaniemeen, mutta on selvää, ettei muutto pääkaupunkiseudulle houkuttele etenkään, kun jatkosta ei ole mitään takeita, sanoo Fortumin asiakaspalvelun Paimion ja Kurikan toimihenkilöiden luottamusmies Matti Parkkonen.

Parkkosen laskelmien mukaan käynnissä olevat yt-neuvottelut koskevat Paimiossa noin 80 työntekijää. Paimion iso talo näyttäisi tyhjenevän kokonaan; jäljelle jäisivät vain maastossa toimivat verkkopalvelumiehet ja maastosuunnittelu.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina