www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 29.8.2006  |

Paimiolta "nootti" Fortumille

Paimion kaupunki on ilmaissut Fortum Oyj:lle huolensa sen johdosta, että Fortum aikoo supistaa toimintaansa Paimiossa tuntuvasti, mahdollisesti noin kolmannekseen nykyisestä.

Fortumin toimitusjohtajalle Mikael Liliukselle toimitetussa kannanotossa kaupunginhallitus toivoo, että viime viikolla alkanut YT-menettely ei johtaisi Paimiossa merkittäviin toiminnan muutoksiin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Unto Teinilän ja kaupunginjohtaja Jari Jussinmäen allekirjoittamassa paperissa todetaan, että käynnistynyt YT-menettely merkitsee Paimiolle pahimmillaan yli 70 työpaikan menetystä. Tällä hetkellä Fortum Sähkönsiirto Oy:llä työskentelee Paimion toimipaikassa noin sata henkilöä.

Paimion kaupunki katsoo, että toiminnan säilyttämiseksi nykyisessä laajuudessaan on useita tärkeitä perusteluja, muun muassa se, että verkko- ja maastopalvelut suunnitteluineen ovat luonteeltaan paikallista työtä, jossa alueen tuntemus on tärkeää.

Kaupunki toteaa myös, että myrskyistä ja luonnonolosuhteista johtuvat tuhot ovat Lounais-Suomessakin vuosittaisia.

- Uskomme, että paikallistuntemuksen säilyttäminen on Fortumille tärkeää myös mahdollisia häiriötilanteita ajatellen, kaupungin kannanotossa todetaan.

Kannanotossa kiinnitetään huomiota myös siihen, että Fortumilla on Paimiossa palveluksessaan kokenut ja osaava henkilökunta.

Kaupunginhallituksessa nähdään, että tulevaisuudessa, jolloin työvoiman kysyntä kasvaa tarjontaa enemmän, Fortumilla olisi Paimiossa toimiessaan hyvät edellytykset osaavan työvoiman saamiseen.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina