|
| Kunnallislehti 1.8.2006 |
Pukkilan kartanolla luodaan uutta perinnettä
| |
 |
| Pukkilan
1700-luvulle tyypillisellä ryytimaalla kasvaa mm.
opiumunikkoa. |
|
Pukkilan kartanon viime kesän matineailta saa
tänä kesänä jatkoa historialliseen miljööseen
hyvin sopivista puutarhajuhlista.
- Tämä on uutta perinnettä perinteisessä
miljöössä, toteaa museonhoitaja Reino Pietarinen.
Puutarhajuhlissa luvassa on mm. kurkistus kartanopuutarhojen
historiaan sekä kesäistä musiikkia ja yhteislauluja.
Hortonomi Juhani Piirainen alustaa kartanopuutarhojen
historiasta.
- Kartanot olivat edelläkävijöitä
puutarhakulttuurissa, hän kertoo.
Esimerkiksi hedelmien viljely rantautui Suomeen
kartanoiden kautta. Puutarhoissa järjestettiin myös kutsuja,
jotka tosin oli tarkoitettu vain säätyläisille.
Pukkilan kartanon komea puutarha on muuttunut vuosikymmenten
saatossa. Vanhat kartat ovat kertomassa menneestä. Pihapiirissä
oleva neliruutuinen ryytimaa yrtteineen ja kasveineen on kuitenkin
1760-luvun mallin mukainen.
Kartanopuutarhakatsauksen ohella puutarhajuhlissa
nähdään myös luontokuvaaja Miska Ylitalon ikuistamia
luontokohteita Piikkiöstä. Kesäiset sävelet
puolestaan kajahtelevat Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymän
Puhallinorkesterin torvista.
Puutarhajuhlien lopuksi väki pääsee
tutustumaan kartanomuseoon ja puutarhaan. Tilaisuus pidetään
6. elokuuta kello 14.00 alkaen.
|