www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 14.8.2007  |

Piikkiön Sipilänmäellä alkavat Vaahteramäen Eemelin metkut

 
Vaahteramäen Eemelille sattuu ja tapahtuu: tällä kertaa pää on juuttunut soppakulhoon. Vieressä päivittelevät Alma-äiti (Veera Silmunen), Anttoni-isä (Timo Järvensivu) sekä Liina-piika (Janni Hongisto). Eemeliä (Lauri Jokinen) vain naurattaa.

Piikkiön Tammipartion kesäteatteri esittää tänä vuonna näytelmän Astrid Lindgrenin Eemelistä. Tänään tiistaina Piikkiön Sipilänmäellä ensi-iltansa saava esitys on Tammipartiolle jo 13. kesänäytelmä, ja sen ohjaa Mari Jokinen.

Tammipartion kesäteatterin aktiiveihin kuuluva ja näytelmän tuottaja Elina Hilakari kertoo, että Eemeli päätettiin esittää osin viime kesäisen Peppi-näytelmän menestyksen vuoksi, ja osittain myös sen takia, että Astrid Lindgrenin syntymästä tulee tänä vuonna täyteen sata vuotta.

– Olemme halunneet jo aiemminkin esittää Eemelin, mutta halusimme löytää Eemelin rooliin ehdottomasti lapsen, Hilakari jatkaa.

Tammipartion kesäteatteria pyöritetään periaatteella "kaikki pääsevät esiintymään", ja tänäkin vuonna näyttelijäkaartissa on uusia kasvoja. Koko kesäteatteri pyörii pienten ja isompien partiolaisten voimin: ne jotka eivät tänä kesänä esiinny näyttämöllä myyvät pääsylippuja tai työskentelevät kioskissa.

Lauri on kuin ilmetty Eemeli

10-vuotias Lauri Jokinen on eleitä ja ilmeitä myöten kuin ilmetty Eemeli.

– Missä mun mössykkä ja pössykkä on, huutelee vilkas poika valmistautuessaan harjoituksiin.

Vaikka Lauri näyttelee kesäteatterissa nyt ensimmäistä kertaa, ei hän ainakaan vielä myönnä jännittävänsä. Esiintymiskokemusta pojalle on kertynyt musiikki- ja taikuriharrastusten myötä. Lauri bongattiin pääosaan partioleiriltä, jossa hän esitti taikatemppuja. Hän itse luonnehtii Eemeliä "kiltiksi pojaksi joka ei halua pahaa, mutta joka kuitenkin tekee metkuja". Muut näyttelijät kuvailevat Lauria hyväntuuliseksi vintiöksi, siis aivan roolihahmonsa kaltaiseksi.

– Mä en kyllä ole NIIN villi, Lauri huomauttaa.

Näyttelijäkaarti suoriutui viime torstain harjoituksissa hienosti rooleistaan. Esimerkiksi Aatu-renkiin ihastunutta Liina-piikaa esittävä Janni Hongisto näyttelee roolinsa uskottavasti.

– Mutta ei meillä oikeassa elämässä todellakaan ole mitään romanssia, hän puuskahtaa.

Janni virnistää, että piian roolihahmon sisäistäminen ei tuottanut suuremmin vaikeuksia.

– Teen kotonakin paljon kotihommia ja hoidan pikkusisaruksia.

Kissankulman tuttujen asukkaiden lisäksi näyttämöllä vilahtelee useita mielenkiintoisia hahmoja parrakkaasta naisesta tomeraan poliisiin.

Ehkä haastavimman roolisuorituksen tekee kuitenkin Fanni Silmunen, jonka tehtävänä on esittää kanaa ja hullua lehmää.

– On se hiukan hankalaa esittää eläintä kun pitää hyppiä ja huutaa ja kaikkea sellaista, Fanni hymyilee.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina