www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 31.8.2007  |

Limsa-automaatit saavat jäädä koulukeskukseen

Paimiossa ei poisteta limsa-automaatteja yläasteen ja lukion tiloista, toisin kuin Lounais-Suomen hammashuollon yhteistyörengas on vetoomuksessaan esittänyt. Limsa-automaattien ei Paimiossa katsota kilpailevan kouluruuan kanssa, koska kouluruoka on laadukasta ja oppilaille mieluisaa.

Hammashuollon vetoomusta ovat käsitelleet sekä opettajat että vanhemmat. Vanhempainyhdistyksessä arveltiin, että automaattien poisto voisi vain lisätä nuorten tarvetta lähteä ostoksille Vistalle, ja ostosajan he nipistäisivät ruokailuajastaan.

Rehtorien kokouksessa arveltiin, että automaattien poisto edellyttäisi yläasteen järjestyssääntöjen muuttamista niin että poistuminen koulun pihalta kiellettäisiin koulupäivän aikana kokonaan, kiellon valvonta taas olisi ongelmallista.

Koulutuslautakunta päätyikin lausuntojen perusteella siihen, että nykyisiä automaatteja ei tarvitse poistaa, mutta rehtoreita ja ruokapalvelupäällikköä kehotetaan lisäämään automaatteihin terveellisiä välipalavaihtoehtoja. Samoin toivotaan lisää raikkaan veden juomapisteitä etenkin yläasteelle ja lukioon.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina