|
| Kunnallislehti 31.8.2007 |
Välitunteihin tuli vipinää
| |
 |
| Ennen pihalla seisoskeltiin, nyt touhutaan joka puolella. |
|
– Kiipeilyteline ehdottomasti, vastasivat telineellä kiipeilevät Henna ja Tuuli kysymykseen mikä Paimion Vistan koulun torstaina vihityllä ja kesän mittaan uusitulla pihamaalla on parasta.
Toiseksi parhaaksi tytöt nimesivät keinut, joissa " saa kovat vauhdit".
– Onneksi tehtiin, huokaisi Henna perään niin hartaasti, että sen olisivat saaneet kuulla hankkeen rahoittaneet kaupungin päättäjätkin.
Vistan koululla välituntiseisoskelu on siis mennyttä. Nyt riittää koululaisilla puuhaa pihan eri kolkilla.
Rehtori Kari Kaunismaan johdolla koulun pihamaa otettiin juhlavasti käyttöön torstaina puoliltapäivin. Ekaluokkalaiset Veera ja Markus oli valittu vihkijöiksi ja kostea ilmapallo räiskäytettiin koripallotelineeseen.
Kaunismaa kertoi olleensa koulussa töissä jo silloin, kun monen nykyisen oppilaan vanhemmat ja pihaprojektin olleen odotuksissa kauan. Hän muistutti, että pihan leikkivälineitä pitää vaalia ja kunnioittaa, ja kaikkien on tasapuolisesti ja turvallisesti päästävä niitä käyttämään.
Koulun vanhempainyhdistys osallistui juhlaan tuomalla välituntiviihteeksi lisää leikkivälineitä. |