www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 17.8.2007  |

Saaren kaavasta lausunnot

E18-moottoritien pohjoispuolella ja erityishuoltopiirin palvelukeskuksen itäpuolella sijaitsevan Saaren asemakaava-alueen kaavoittaminen etenee.

Paimion kaupunginhallitus hyväksyi keskiviikkona tarkistetun Saaren asemakaavan ja samalla asemakaavan muutosehdotuksen lausuntojen pyytämistä varten. Kaavan lopullinen vahvistaminen ajoittuu näillä näkymin vuodenvaihteen tienoille.

Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot muun muassa Varsinais-Suomen liitolta, Lounais-Suomen ympäristökeskukselta, Ratahallintokeskukselta, Turun tiepiiriltä, terveydenhuollon kuntayhtymän valvontajaostolta ja Peimarin ympäristönsuojelulautakunnalta.

Saaren asemakaava-alueelle tulee mahdollisesti jopa 160–180 pientalojen rakennuspaikkaa. Kaavoitettavan alueen pinta-ala tulee näillä näkymin olemaan yli 70 hehtaaria. Pääosin alueen maapohja on Paimion kaupungin omistuksessa.

Tammisiltaan lisää liikkeitä?

Lähiaikoina tulee mahdolliseksi myös ABC-Tammisillan liittymässä olevan Miettulan asemakaava-alueen laajentaminen. Kaavoittamiselle jatkamiselle ei ole enää estettä, koska Ratahallintokeskus on ilmoittanut, että alueella olevasta ratavarauksesta voidaan luopua.

Kyseisessä kohdassa on 1990-luvulta saakka ollut varaus mahdollista Paimio–Piikkiö rataoikaisua varten. SOK omistaa kyseisellä alueella noin 2,6 hehtaarin suuruisen kiinteistön, jota kohtaan paimiolaiset yrittäjät ovat osoittaneet kiinnostusta.

Koska yrityksillä on halukkuutta siirtää liiketoimintojaan moottoritien liittymän läheisyyteen, esittää SOK, että Paimion kaupunki käynnistäisi asemakaavan laatimisen kyseiselle alueelle.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina