www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 14.8.2007  |

Soi kunniaksi Luojan tänä vuonna nuorille

Huomenna keskiviikkona viidennettä kertaa järjestettävä yhteislaulutilaisuus Soi kunniaksi Luojan on tänä vuonna teemalla "Uskon tiellä". Kanttori Armi Laakso ja diakonissa Elina Muntola ovat valinneet tämän vuoden laulut virsikirjan nuorten osastosta.

– Kun ryhdyimme lukemaan nuorten virsien tekstejä huomasimme niiden sopivan kaiken ikäisille. Lähinnä sävelet tekevät niistä nuorekkaita, vaikka osa on peräisin 1600-luvulta, Laakso kertoo.

Kukin yhteislaulutilaisuus on koottu jonkun teeman mukaisesti. Lisäksi nimikkovirren esitystapa on vaihdellut laulusta viulunsoittoon.

– Tänä vuonna sen esittää seurakunnan nuoret, jotka ovat mukana myös Musaprokkiksen projekteissa, Muntola selittää.

Seurakunnan toimintaan joseiskaluokalla mukaan tullut Sarianne Murtonen on yksi tilaisuudessa esiintyvistä nuorista. Sariannen mukaan varsinaisia aktiivinuoria seurakunnassa on vain muutama, kun taas isoskoulutukseen osallistuu melko paljon nuoria.

– Paimiossa ei ole nuorille oikein minkäänlaista kuoro- tai musiikkitoimintaa, kouluilla on jotain omia, Murtonen harmittelee.

Ainoa minun ikäisille suunnattu on tämä seurakunnan Musaprokkis, jonka projekteja on onneksi ympäri vuoden.

Kaikille tilaa riittää

Yhteislaulutilaisuuteen kolmikko odottaa suunnilleen saman verran tulijoita kuin aiempinakin vuosina, eli noin sataa osallistujaa. Ohjelmassa on parin elämäntarinan kuuleminen ja rippikouluaikojen muistelu.

– Laulun jälkeen on nuorekas tarjoilu Wanhalla kirkkokahvien tapaan. Siellä yleisökin voi osallistua muistelemalla omia rippikouluaikojaan, Muntola toteaa.

Sateen sattuessa myös itse tilaisuus pidetään Wanhalla, koska se on nuorisotoiminnan keskus Paimion seurakunnassa.

– Laulu on seurakunnassa osallistumisen muoto. Olemme pyrkineet tekemään kirkkopuistoa tutummaksi, jotta ihmiset käyttäisivät sitä ulkoiluun, picnikkeihin ja pelailuun enemmän, Laakso selittää.

Tilaisuudessa kuullaan ja lauletaan noin kymmenkunta kappaletta. Säestyksen hoitaa kanttori Armi Laakso, nuorekkaasti kosketinsoittimella, joka roudataan puistoon tapahtumaa varten.

– Nykyään esimerkiksi Tilkkutäkki cd:t ja muu hengellinen musiikki on nostanut suosiotaan. Toivommekin että myös tämä tapahtuma saa kaikenikäistä väkeä liikkeelle, Laakso toteaa koko kolmikon puolesta.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina