www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 21.8.2007  |

Fiiliksellä ja tosissaan - pääosassa yhdessäolo

 
Siltasouduissa oli kilpailumieltä, mutta ennen kaikkea hyvää fiilistä, todistaa Paimion Taekwondon joukkue, jossa nautiskelivat Jan Blomqvist, Pekka Järvistö ja Miska Laisila.

Rakkoja käsiin, paidat märiksi ja veren maku suuhun - tottakai näin Paimion Kahden sillan soudussa. Mutta kuitenkin leikkimielellä, tuttuja tavaten, myyntikojujen antia napostellen.

Lauantaista kisaa suosi hieno aurinkoinen sää ja musiikin viritteli sointuisaan sävyyn Pieni Caupunginorkesteri.

Soutujen vetohahmo Juho Kotamäki arvioi väkimäärän olleen keskimääräistä suurempi.

- Kiitos onnistuneista souduista kuuluu yleisölle ja noin 30-päiselle talkooväelle, Kotamäki tuumaili.

Miesten kisassa otteli kolmetoista ja naisten kahdeksan joukkuetta. Lapsille oli tarjolla poniajelua ja tietenkin jäätelöä.

Odotettu tiimi voittoon

Kuten monesti aiemmin, myös vuoden 2007 soudut voitti vahva ennakkosuosikki Rakennusliike PSK Building Oy:n joukkue. Se oli kisojen ainoa seitsemän minuutin alittaja tuloksella 6.58.31. Voittajajoukkueen muodostivat Markus Ahlman, Kimmo Laaksonen ja Petri Demasör. Toisen sijan nappasi Paipin, ja kolmannen Lounetin joukkue.

Naisten sarjan voittajaksi selvisi Yrittäjänaisten ryhmä ajalla 7.56,39. Joukkueessa töitä tekivät Raisa Koivunen, Jaana Paasonen ja Mia Helenius.

Peimarin KD-naiset kauhoivat toiseksi ja pronssia nappasi pukukisan ykkönen Pirates of the Peimari.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina