www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 22.8.2008  |

Tunnelmia koulusta!

 
Eero Nieminen.
 
Iiris Nieminen.
Justus Pietilä.
Matias Arola.
Silja Louhi.

Aloitin ekaluokan Kriivarin koulussa. Opettelimme ekana päivänä koulutapoja. Ulkoilimme välitunneilla ja kun kello soi, tulimme sisälle. Kivointa oli kun on välitunnilla. Sitten yhtenä päivänä me tehtiin tehtäviä kun saatiin kirjat. Samana päivänä myös saatiin omat Aapiset. Koulussa on kivaa!

- Topias Arola, 1. lk,Paimio

Koulu alkoi kivasti, kavereita valtavasti. Tuttu ope niin ihana, uudet kirjat ja kynät, olen kakkosluokalla,JEE!

- Ottoville Suikki, Paimio

Koulua on käyty parikin vuotta siellä on meidän oma luokka matikkaa ei ihan heti tehty, silti melkein heti repussa läksyt hyöri. Ope oli meille ihan uus, silti kaikki jo huus. Johanna on meidän uuden open nimi, sitä ei saa millään läpi.

- Wilma Saijonkari, Turku

Oli tosi kivaa kun koulu alkoi. Kivointa oli nähdä kavereita ja saada lukujärjestys. Me pelattiin ekana päivänä jalkkista. Mutta seuraavana päivänä mä ja mun paras kaveri mentiin leikkimään yhden yksinäisen ykkösluokkalaisen kanssa. Meillä oli kivaa. Joka päivä oli tosi, tosi hyvää ruokaa ja söin paljon. Perjantaina oli lyhyt päivä ja sitten lähdettiin viettämään viikon loppua. Minulle tuli heti ikävä takaisin kouluun.

- Camilla Fingerroos

Ekana koulu päivänäni minua jännitti ja oli jo perhosia vatsassa matkalla. Kun luokkaan saavuin niin parhaan ystäväni viereen istuin niin sitten kas kummaa ei jännittänytkään. Kun välitunnin jälkeen oli palloa potkittu ja kavereiden kanssa puuhailtu ei sitten enää jännittänytkään. Kun kotiin tepsuttelin, niin kerroin kivasta koulupäivästäni.

- Tero Suomi, Paimio

MAHTAVAA!!!!!! Tykkään tosi paljon koulusta ja koko eskari vuoden odotin milloin saan olla YKKÖNEN ja nyt se tapahtui, aloitin koulun Jokelassa.Opettaja on tosi mukava ja luokallani on tosi paljon mukavia kavereita.

- Wilhelmiina Suominen, Paimio

Tuli hoppu kun kesäloma loppu. Mä oon vain pieni lintunen, ja usein niin nälkäinen. Mä asun talossa pinessä, ja usein laulan vieressä. Mä syön vain sillii päivittäin, mut siitä tykkään mää en, mä haluaisin mä haluaisin:kokiksen, ja superin.

- Marianna Cavén, Paimio

Aloitin esikoulun viime viikolla ja mukavaa on ollut. Vihdoin pääsin tekemään samoja juttuja joista sisko koko viime vuoden puhui. Nyt se höpöttää vain koulusta mutta mielestäni minäkin olen jo koululainen koska käyn esikoulua. Ensi vuonna minäkin saan sitten oman keltaisen lippalakkini.

- Wiljami Suominen, Paimio

Koulu alkoi loma loppui tähän, ensimmäinen koulupäivä jännitti vähän. Kirjat annettiin ja painava reppu kouluun kannettiin. Opettaja taululle läksyjä joka päivä laittaa, on mukava pyörällä kotimatkaa taittaa. On välitunnilla kiva kavereiden kanssa ruutua hyppiä, kuin pulpetinkannelta kuminpuruja nyppiä. Englanti on minun lempiaine tulee joskus matematiikankokeesta paine. On koulussa kiva olla vaan, kun neljännelle mennä saan.

- Marianne Heinonen, Paimio

Eka koulupäiväni, paras päiväni Oli hauska nähdä taas kavereita pitkästä aikaa, ja opettajakin näytti niin pirteältä ja levänneeltä. Toka koulupäivä, ihana koulupäivä Kesälomalla mulla oli ikävä koulua, mutta onneksi koulu alkoi pian ja näki tutut kaverit. Kolmas koulupäivä, hauska koulupäivä Äidille tuli kiire kun piti päällystää koulukirjoja ja läksyjäkin tuli. Neljäs koulupäivä, mukava koulupäivä Oli vaikea herätä aamulla kun väsytti. Viides koulupäivä,viimeinen koulupäivä Viikonloppu lähestyy oli aika hyvästellä kaverit ja opettaja. Onneksi pian taas nähdään

- Jutta Ketola, tokaluokkalainen

Me saimme uuden opettajan. Se on kiva ja antoi rennon lukkarin. Koulu alkoi hienosti, katsoimme ekana päivänä Pekingin olympialaisia! Tästä on hyvä jatkaa koulua.

- Mikko Liukkonen, Piikkiö

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina