www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 22.8.2008  |

Markku-kuume nousee Paimiossakin

 
Poikia kuin Jukolassa. Vasemmalta Markut Maunu, Tuominen, Saarinen , Rauhanummi, Isomäki, Tamminen ja Aaltonen.

Suomen suurin etunimiyhdistys, vuonna 1996 perustettu Markku-liitto on ulottanut lonkeronsa myös Peimariin.

Paimiossa Markku-aatteen palo on kohonnut niin ankaraksi, että paikkakunnan Markut ovat päättäneet lähteä yhteisellä tilausbussilla Helsingissä järjestettävään ME Markut -jättitapahtumaan.

Muillekin kuin jäsenille

– Varmoja lähtijöitä on tällä hetkellä kasassa 16, kaikki tietenkin Markkuja, kertoi Paimion harvoihin Söör Markku -aatelisiin lukeutuva Markku Maunu tiistaina.

– Mukaan mahtuu vielä Markkuja paitsi Paimiosta myös Piikkiöstä ja Sauvosta. Lähtijöiden ei tarvitse välttämättä olla Markku-liiton jäseniä. Jos jollakin on vaikeuksia saada vaimolta lähtölupaa, autamme kyllä loma-anomuksen teossa.

Mitä Helsingin Senaatintorilla sitten oikein tapahtuu 30. elokuuta?

– Ensisijaisena tavoitteena on saada paikalle niin monta Markkua, että saavutamme maailmanennätyksen samannimisten määrässä yhdellä kertaa samassa paikassa. Tarjolla on luonnollisesti myös mukavaa yhdessäoloa, uusien tuttavuuksien solmintaa sekä hyvää ruokaa ja juomaa.

Lisäksi ME Markut -tapahtumassa haastatellaan tunnettuja Markkuja ja polkaistaan virallisesti liikkeelle Markku-liiton Mahtavaa mieskuntoa -liikuntakampanja.

Mikä ihmeen Markku-liitto?

Kuten monet hauskat asiat, on Markku-liittokin vailla perimmäistä järkeä. "Yhdistyksen musertavassa holtittomuudessa on sen hillitön nerokkuus, vaikka sitä ei kukaan sen paremmin osakaan selittää", puntaroidaan liiton nettisivuilla.

Liiton jäsenrekisterissä on tällä hetkellä noin tuhat Markkua. Tulevan ME Markut -tempauksen myötä määrään odotetaan tuntuvaa kasvua. Jäseneksi pääsyn ainoana vaatimuksena on, että kokelas on etu- tai kutsumanimeltään Markku. Mukaan voivat kuitenkin liittyä muunkin nimiset, mikäli he muuttavat etunimensä Markuksi. Yhdistyksen nettisivuilla on linkki väestötietojärjestelmään, josta löytyy maistraattien osoitteet ynnä muuta nimen muuttamisen kannalta hyödyllistä tietoa.

Markku-liiton uusia jäseniä lyödään Söör Markuiksi Markunpäiväjuhlassa, joka pidetään vuosittain Noormarkun kunnan Söörmarkussa.

Liitto on vuodesta 1996 lähtien myöntänyt Vuoden Markku -tittelin jollekin valtakunnallisesti tunnetulle, ansioituneelle Markulle.

Tunnelma nousussa

Seitsemän paimiolaista Markkua oli tiistai-iltana koolla Maanrakennusliike Isomäen tiloissa Paimion Yrittäjäntiellä. Paikallisen Markku-symposiumin koolle kutsujana ja puhemiehenä hääri Markku Maunu.

– Sellainen Helsinginreissu on tarkoitus tehdä, että huuli lentää ja kaikilla on iloinen mieli. Askelmerkit tuntuvat olevan kohdallaan. Tästä tulee hei hyvä porukka! hehkutti Maunu.

Vaikka vain osa Markuista tunsi toisensa entuudestaan, oli tunnelma kokoontumisessa paitsi hilpeä myös seesteisen lämmin. Markku Rauhanummi ja Markku Tuominen yhtyivät Maunun näkemykseen siitä, että tulossa on ikimuistoinen reissu.

– Sosiaalinen puoli on tällaisissa tempauksissa tärkeä. Kohdataan vanhoja tuttuja ja löydetään uusia. Ja mikä parasta, kaikki tapahtuu leppoisissa, humoristisissa merkeissä, Rauhanummi tuumi.

Tuominen vakuutteli vaimonsakin innostuneen välittömästi Markku-ideologiasta.

– Hän totesi, että joo, kyllä, tuohan on aivan mahtava juttu! Totta kai menette Helsinkiin!

Markku Maunun mukaan Peimarin Markut eivät kuitenkaan ole reissussa yötä, vaan palaavat pikkutunneilla kotiin.

– Näin siksi, että kuljettajamme alkaa olla jo ikämiehiä. Hänen kohdallaan on tärkeää, että riittävä määrä unta tulee saaduksi – ja nimenomaan omassa vuoteessa.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina