|
| Kunnallislehti 11.8.2009 |
Kaarinan kulttuuria johdetaan jälleen
| |
 |
| Kaarinan tuore kulttuurisihteeri Mikko Nortela uskoo, että kulttuurikentän oikea linja löytyy tarkastelemalla mennyttä ja tulevaa. Tulevaisuudessa kulttuurista nauttivat varsinkin lapset ja nuoret. |
|
Kaarinan kulttuuripalvelut saanevat jälleen uutta ryhtiä, kun uusi kulttuurisihteerin virka on täytetty viime viikon alusta lähtien.
Tuore kulttuurisihteeri Mikko Nortela on asunut Kaarinassa vasta puoli kuukautta, mutta pääasiat ovat jo selvillä – päällimmäisinä tilaongelmat ja kaupungin säästökuuri.
Tällä hetkellä Kaarina toki kukoistaa: juhlavuosi on tuonut näkyvyyttä ja kuntalaisille on tarjolla runsaasti ohjelmaa. Jatkossa tuskin haetaan yhtä suurta näkyvyyttä, vaan fokus on lapsissa ja nuorissa.
– Tulevaisuutta ryhdytään tekemään koulujen ja päiväkotien kautta. Kasvatetaan niitä ihmisiä kulttuuriin, jotka tulevaisuudessa sitä käyttävät. Se luo samalla hyvinvointia.
– Työssäkäyvät saavat kulttuuripalvelut Turusta, mutta liian helposti käy niin, että lapset ja nuoret jäävät kokonaan ilman.
Nortela myöntää, että kaupungin alati laihtuva lompakko luo työhön haasteita, ja raha-asioissa on vielä totuttelemista.
– Talouspuolella puhutaan nyt aika synkkiä. Onhan se mieletöntä, että otetaan uusi virka, eikä ole työkaluja.
– Kulttuuripalvelut luovat hyvinvoinnin lisäksi kassavirtaa, varsinkin jos saadaan väkeä muualta. Ympäristössä on niin laaja väestöpohja, ettei tarvitse edes ajatella valtakunnallisesti, kunhan saadaan turkulaisetkin tulemaan.
Kulttuurisihteerin työ on käytännössä organisoimista sekä tapahtumien kehittämistä. Tällä hetkellä eniten työtä teettää ihmisiin ja kaupunkiin tutustuminen.
– Täytyy katsoa mitä täällä on ja lähteä niistä. Kaarinassa tarvitaan uusia tiloja, mutta seinien rakentaminen ei ole paras lähtökohta. Kuvataidetta olisi hyvä saada näkyville ja musiikkia kehittää. Kirjallisuus vaikuttaa olevan leipälaji, mutta jotakin uutta voisi tuoda vanhan rinnalle.
Nortelan tausta on monipuolinen ja runsas. Hän on työskennellyt kymmenen vuotta sanomalehti Karjalaisen kulttuurikriitikkona ja toiminut muun muassa klarinetinsoiton opettajana, teatterimuusikkona ja tuottajana. Viime vuonna valmistui väitöskirja digitaalisesta kirjallisuudesta Joensuun yliopistoon.
Kaarinassa ovat Nortelan mielestä hyvällä mallilla muun muassa runo- ja teatteripuoli. Hyvä sijainti ja lyhyet välimatkat auttavat itse asiaan – eli kulttuurisisältöihin – keskittymistä.
– Kulttuuri tarvitsee intohimoisia tekijöitä ja kokijoita. Virkamies ei voi muuta tehdä kuin auttaa, antaa esimerkiksi tiloja.
– Haluan, että ihmiset pääsevät kurkistamaan myös sellaisiin kulttuurialoihin, joita ei ole nähty. Ei kaikkea tarvitse ymmärtää, vaan elämys on se tärkein asia. Silmät pitää saada auki jo koulussa, elämä rikastuu ja tulee keinoja käsitellä omia ajatuksia ja tunteita. |