www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 7.8.2009  |

Paimion lukio-urakka käynnistyy ensi viikolla

 
– On hienoa, että pääsemme liikkeelle suunnitelmien mukaisella aikataululla, Paimion kaupungin tekninen johtaja Outi Pekkala sanoo.

Entinen Fortum-kiinteistö eli "Paimion Sähkönkulma" muuntuu nykyaikaiseksi koulurakennukseksi ensi vuoden toukokuun loppuun mennessä.

Paimion lukio voi näin ollen aloittaa toimintansa uusissa, saneeratuissa tiloissa heti lukuvuoden 2010–2011 alkaessa. Koska saneerauksen ja muutostöiden aikataulu on tiukka, alkavat työt kiinteistöllä niin pian kuin mahdollista.

– Jo viikonvaihteen jälkeen tuomme työmaalle koppeja ja ryhdymme aloittelemaan purkutöitä, kertoo rakennushankkeen pääurakoitsijan NCC Rakennus Oy:n vastaava työnjohtaja Matti Tuulos.

"Jokelan koulu ja lukio" -rakennushankkeen kakkosvaiheen – joka käsittää Sähkönkulman kiinteistön saneeraamisen lukioksi – urakkasopimukset allekirjoitettiin Paimion kaupungintalolla viime tiistaina. Yhteistyön tilaajan eli Paimion kaupungin ja urakoitsijoiden välillä uskotaan sujuvan hyvin, onhan hankkeen pääurakoitsija NCC paimiolaisille entuudestaan tuttu toimija.

Viime aikoina NCC on toteuttanut Paimiossa paitsi kaupungintalo-kirjastohankkeen myös terveyskeskuksen remontin, jossa tilaajana oli kuntayhtymä. Lukiohankkeen ja kaupungintalo-kirjaston kohdalla myös arkkitehtisuunnittelusta vastaa yksi ja sama taho: Arkkitehtitoimisto Ark'Aboa Oy Turusta.

Paimion kaupungin tekninen johtaja Outi Pekkala oli tiistain allekirjoitustilaisuudessa tyytyväinen siihen, että Paimion valtuusto kykeni lyhyessä ajassa ja melkoisten talouspaineiden alla tekemään myönteisen investointipäätöksen.

– On hienoa, että pääsemme liikkeelle suunnitelmien mukaisella aikataululla, hän sanoi.

Lukiohankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 3,5 miljoonaa euroa, josta pääurakan osuus on 1 737 000 euroa. Paimion kaupunki saa hankkeeseen 1,5 miljoonan euron suuruisen valtionosuuden. Paimiolaisille veronmaksajille jää näin ollen kustannettavaa noin kaksi miljoonaa euroa.

Kokonaisbudjettiin sisältyvän sähköurakan veroton hinta on 559 000 euroa. Ilmastointiurakka maksaa 322 490 euroa, putkiurakka 168 500 euroa ja rakennusautomaatiourakka 28 930 euroa. Keittiölaitteisiin kuluu rahaa noin 271 000 euroa.

Saneerauksen yhteydessä Sähkönkulman kiinteistöön rakennetaan tilava valmistuskeittiö, joka tulee palvelemaan myös muita kaupungin kouluja ja päiväkoteja. Uusi keittiö poistaa yläasteen keittiön laajennustarpeen. Rakennuksen ulkovaippaan tulee vain vähäisiä muutoksia. Vanhat pääväylän puoleiset ulkoportaat korvataan kuitenkin uusilla ja pihan puolelle rakennetaan uusi sisäänkäynti portaineen.

Sisätiloissa tehdään laajoja muutostöitä lukion tarpeita varten. Vanhaa huonejakoa muutetaan oleellisesti ja muun muassa ovia vaihdetaan äänieristyksen kohentamiseksi.

Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen tulee ruokasali ja opetustiloja, toiseen kerrokseen opetustiloja ja muun muassa oppilaskirjasto. Kolmanteen kerrokseen tulee henkilökunnan tiloja.

Rakennuksessa säilyy kolme hissiä, joista yksi on tavarahissi. Rakennus varustetaan paloilmoitin-, murtohälytys-, kulunvalvonta- ja kameravalvontajärjestelmillä. Talotekniikkatöiden osalta muun muassa sähköistys joudutaan uusimaan lähes kokonaan.

Saneerauksen myötä lukio saa käyttöönsä yli 5 000 neliömetrin suuruiset tilat. Osa rakennuksesta jää tässä vaiheessa saneerauksen ulkopuolelle – kyseisten tilojen tulevasta käytöstä ei ole vielä tehty päätöstä.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina