|
| Kunnallislehti 21.8.2009 |
Jukka Talka Paimion ja Sauvon sivistysjohtajaksi
Pälkäneen kunnassa tällä hetkellä sivistysjohtajana toimiva, kasvatustieteen maisteri Jukka Talka on valittu Paimion ja Sauvon uudeksi sivistysjohtajaksi.
Sauvon kunnanhallitus teki valinnan jo maanantaina ja Paimion kaupunginhallitus päätyi samaan keskiviikkona. Talkan mahdollisen kieltäytymisen kohdalla varalle nimettiin hakijoista Päivi Tuomi.
Kahden kunnan koulutoimen johtovirka on perinteisesti ollut yhteinen. Sivistysjohtajan työnsarka on laaja ja hän kuuluu myös kaupungin johtoryhmään. Virkaa varten haastatteluun oli kutsuttu kuusi kaikkiaan 13 hakeneesta. Jukka Talkan valintaa perusteltiin valintatyöryhmässä sekä hänen koulutuksensa että monipuolisen kokemuksensa kautta.
Vuonna 1953 syntynyt Jukka Talka on ensin valmistunut suunnitteluinsinööriksi ja laajentanut työuran myötä opetusalalle. Hänellä on myös johtamisesta erikoisammattitutkinto.
Koulutoimenjohtajana Talka on toiminut aiemmin myös Punkaharjulla ja Karinaisissa. |