www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 21.8.2009  |

Kaarinan veroprosentteihin luvassa korotuksia

Kaarinan kaupunginhallitus antoi maanantaina kaupungin toimintayksiköille talouden raamit ensi vuoden budjettia varten. Esitys jättää kaupungin talouden yhä alijäämäiseksi, mutta miinusta kurotaan umpeen veroprosentteja nostamalla, menoja vähentämällä ja lisävelkaa ottamalla.

Puheenjohtaja Vesa Mäen (kok.) mukaan kaupunginhallitus keskusteli pitkään kunnallis- ja kiinteistöveroista. Kaarinan ja Piikkiön yhdistymissopimuksessa veroprosentiksi määriteltiin täksi vuodeksi 18,0, mutta seuraaville vuosille puolen prosenttiyksikön korotus on mahdollista.

– Vahva tahto oli jatkaa nykyisellä prosentilla ja tehdä säästöt rakenne- ja strategiamuutoksilla. Nykyisellä menolla viivan alle olisi ensi vuonna jäänyt kuitenkin 18 miljoonaa euroa miinusta, joten korotus 18,5 prosenttiin on käytännössä pakko tehdä, ja hallitus oli tässä yksimielinen, Mäki sanoo.

Vielä viime viikon hallituksen iltakoulun jälkeen kaupungin talous näytti jäävän 15 miljoonaa pakkaselle, mutta sosiaalimenojen kasvu vienee kolme miljoonaa lisää.

Kunnallisveron lisäksi hallitus päätti kiinteistöverojen nostosta. Esimerkiksi vakituisten asuinrakennusten vero nousee 0,25 prosentista 0,35 prosenttiin, muun kuin vakituisen asuinrakennuksen osalta vero nousee 0,70 prosentista 1,00 prosenttiin.

Lue lisää lehdestä!

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina