| Lähiviikkojen sää ratkaisee mansikkasadon kohtalon. |
|
Mansikasta saadaan viileästä alkukesästä huolimatta normaalikesän veroinen mansikkasato. Viileät säät ovat sekä myöhästyttäneet että pidentäneet satokautta, mutta lounaissuomalaisen mansikan pääsato korjataan kuitenkin tällä viikolla. Kati Kaaranen paimiolaiselta Saaren marjatilalta ei mielellään veikkailisi, kuinka pitkään satokausi vielä jatkuu, koska juuri tässä vaiheessa säillä on asiaan suuri vaikutus. Marjaa saattaa tulla ehkä vielä pari viikkoa, mutta huippusesonkia eletään juuri nyt, Kaaranen sanoo. Mansikan hinta huokeni viime viikolla hiljalleen, mutta pysyi tällä viikolla vakaana. Hintavaihtelut eivät olleet tällä viikolla ainakaan paimiolaisilla mansikkatiloilla suuria; yleisin ostos eli viiden kilon laatikko maksoi valmiiksi poimittuna 25 euron molemmin puolin. Kaaranen uskoo, että pääsato myydään tällä hinnalla; viiden kilon laatikon hintahaitarin on pakko asettua 2030 euron välille. Asiakkaat ovat hintatietoisia ja soittelevat useille tiloille, Kaaranen tietää. Koko Suomessa mansikkaa saadaan Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtajan Hannu Salon arvion mukaan yhteensä noin 14-15 miljoona kiloa. Kukinta kärsi halloista, mutta sateinen alkukesä vahvisti kasvustojen juuristoja ja vauhditti raakilekasvua normaaliksi sadoksi. Lähiviikkojen
sää ratkaisee kuitenkin lopullisesti sen, kuinka paljon kypsyvää
marjaa saadaan talteen. |
| |
| Larppaajat
valmistautumassa peliin. Alkubriefissä kerrataan pelin säännöt. |
|
Piikkiön SPR:n tilojen edustalla hengaili joukko punkkareita. Mietin, olinkohan sittenkään tullut oikeaan paikkaan, kun tarkoituksenani oli haastatella larppaajia. Punkkarit vakuuttelivat, että olin. Tässä vaiheessa vielä luulin, että he olivat tulleet talolle pelaamaan. Myöhemmin selvisi, että punkkarit olivatkin joidenkin pelaajien fiktiivisiä hahmoja. Strereotypia-ajatteluun syyllistyen olin kuvitellut, että ainakin muutama olisi ollut pukeutuneena haltijavaatteisiin. Minulle oli toki kerrottu, että kyseessä on Nuorisotaloon sijoittuva roolipeli, mutta usein ihmisten ensimmäinen mielikuva, joka yhdistyy roolipelaamiseen, on fantasiaseikkailu metsän siimeksessä. Piikkiössä pidetyn Kämppä-pelin pelinjohtaja Tiina Rantamaan mukaan liveroolipelaaminen on kuitenkin paljon muutakin. - Larppaus ei ole pelkästään haltijakorvia, Rantamaa painottaa. - Aihe voi olla mikä tahansa, jos jengi vain jaksaa kiinnostua. Pelin alettua larppaajaporukka "meni hahmoihinsa" ja siirtyi in-game maailmaan. SPR:n tilat muuttuivat 15 vuotta vanhaksi nuoritaloksi, Kämpäksi, joka oli saanut purkutuomion. Paikalle saapui eri nuorisoryhmien edustajia osoittamaan mieltä Kämpän säilyttämisen puolesta. Punkkareiden ohella mukana olivat muun muassa roolipelaajat. Toisin sanoen, joidenkin SRP:n talolle pelaamaan tulleiden liveroolipelaajien hahmona olikin roolipelaaja. Myöhemmin paikalle saapui myös Kunnallislehden edustus. Liveroolipelaajat eläytyivät hahmoonsa antaumuksella. Larppaajat vakuuttivatkin, että joskus palaaminen takaisin off-game tilaan tuntuu vaikealta. - Kerran meni viikko oudoissa fiiliksissä, toisena Kunnallislehden kesätoimittajana, Assi Mustikkana esiintynyt Senni Rytkönen päivittelee. Kämppä-pelissä mukana oli puolen tusinaa ensikertalaista. Larppaus tuntuukin kasvattavan suosiotaan jatkuvasti. - Ihan kuin larppaaminen olisi nyt muodissa, Pau Norontaus, toinen pelinjohtajista toteaa. Tällä kertaa porukka oli kotoisin lähinnä Turun ympäristöstä, mutta myös kauempaa, kuten Helsingistä, oli jokunen saapunut paikalle. Kesäisin
pelejä on ainakin kerran kuussa Turun seudulla, mutta ympäri
Suomea tapahtumia on useammin läpi kesän. Ropecon-roolipelimessut
Espoossa 23.-25.7. on seuraava suurempi tapahtuma, mutta Tiina Rantamaan
mukaan larppaamiseen ei tarvita massoja. |
| Sähkeet |
| Katkaisuhoito kysyttyä Paimiossa Kuluneen kevään ja tämän kesän tuoma uusi ilmiö Paimion terveyskeskuksessa on niiden potilaiden runsaus, joiden vaivat liittyvät runsaaseen alkoholin käyttöön. Näiden potilaiden määrä on lisääntynyt reippaasti, ja ilmiö näkyy sekä vastaanotossa että osastolla. Kun meillä ennen oli osastolla katkaisuhoitojaksoja vain silloin tällöin, nyt niitä on useampi yhtä aikaa, lääkäri Merja Laine kertoo. Ilmeisesti tämä on seurausta alkoholin hinnan halpenemisesta. Olemme tietysti hyvin huolestuneita. Potilaat toivovat lääkäriltä apua runsaan juomisen jälkeisiin vieroitusoireisiinsa. He eivät ole Laineen mukaan kuitenkaan olleet häiriöksi muille tai aiheuttaneet levottomuutta terveyskeskuksessa. Muuten kesä
on ollut terveyskeskuksessa hiljainen. Infektiotilannekin on rauhallinen,
joskin jonkin verran on liikkeellä kesäflunssaa, johon liittyy
usein kurkkukipua, päänsärkyä ja vatsaoireita. |
| Urheilu |
| Seuratyön kultainen mies Paimiolaisesta Helge Kujasesta löytyy yksi vika. Hän on liian vaatimaton. Toiminta yli kahdenkymmenen vuoden ajan Paimion Yrityksen puheenjohtajana ja aktiivisena puuhamiehenä saivat Turun Urheiluliiton myöntämään Kujaselle alkuvuodesta kultaisen seuratyö -ansiomerkin. - Totuushan on, että seurojen täytyy anoa noita ansiomerkkejä, Kujanen vähättelee ansioitaan. - Kiva tietysti, että tuli, hän kuitenkin hymyilee. Totuus on myös se, että merkkejä jaetaan Varsinais-Suomeen vain viitisen vuodessa, joten ihan pienistä saavutuksista ei kunniamerkki rintaan helähdä. TUL:n liikuntasihteerille Hanna Lehtoselle paimiolainen on tuttu. Kujanen on Paimiossa tunnettu aktiivisena urheilutoiminnan vetäjänä. - Tunnustus tuli nimenomaan pitkäaikaisesta seuratyöstä sekä linkkinä olemisesta seuran ja piirin välillä, Lehtonen suitsuttaa. Kujanen on omienkin sanojensa mukaan on ollut mukana "kaikenlaisissa Yrityksen riennoissa" jo vuodesta 1967 lähtien. Erityisesti lentopallo on lähellä hänen sydäntään. - On sääli, ettei useampi lentopalloilija jää lopettaessaan toimintaan mukaan, Kujanen harmittelee ja toivoo urheilun pariin lisää aktiivisia puuhamiehiä ja -naisia. Ensi vuonna 60 vuotta täyttävä Kujanen on jo monta kertaa ollut valmis luopumaan Yrityksen puheenjohtajan paikastaan. Jatkajia ei vain tunnu löytyvän, kun vanhaan, jo vuosikausia työnsä mallikkaasti hoitaneeseen johtajaan voi luottaa. Selkänsä takia eläkepäiviään viettävä Kujanen ei ole päivisinkään toimeton. Virkeää ja vetreää olemusta vauhdittaa entisestään iso lapsilauma, sillä Kujasen vaimo työskentelee perhepäivähoitajana. Varsinaiselle vapaa-ajalla intohimona on kalastus. - Kun kavereiden
kanssa lähtee viikoksi Lappiin kalastamaan, ei saaliin määrällä
tai koolla ole väliä. Itse tapahtuma, rauhallisuus ja irtaantuminen
kaikesta on silloin parasta, Kujanen haaveilee. |
| Etusivulle |