|  Kunnallislehti 21.7.2006  |

Otamme Aurinkoa, siis mitä?

	Aurinkotutkija Silja Pohjolainen ei tähtitorniin kipua. Uutta tietoa Auringosta syntyy työpöydän ääressä. Turun yliopistossa tähtitieteen assistenttina toimiva tutkija löysi alansa vasta valmistuttuaan valtiotieteilijäksi.

Auringonotto on kaikille tuttu juttu, mutta elämän Maassa mahdollistavasta lähitähdestämme tiedetään kuitenkin vain vähän. Tuorlan observatoriossa Piikkiössä Auringon arvoituksia ratkoo aurinkotutkija Silja Pohjolainen.

- Aina, kun jotain ratkeaa, löydetään samalla uutta tutkittavaa, Pohjolainen kuvailee aurinkotutkimuksen luonnetta.

Pohjolaisen tutkimuskohteena on avaruussää. Auringosta irtoaa jatkuvasti hiukkasia, jotka kulkeutuvat magneettikenttää pitkin Maahan. Avaruussäällä tarkoitetaan tätä aurinkotuuleksi kutsuttua ilmiötä ja häiriöitä siinä.

Pohjolainen keskittyy Koronan purkauksiin. Niissä Auringon massa kulkeutuu Maan vaikutuspiirin asti. Auringon magneettikenttää saattaa tulla massan mukana, jolloin puhutaan magneettipilvestä.

- Purkausten ja aurinkotuulen syntymekanismeista on vain viitteitä. Molemmat kuitenkin aiheuttavat hallaa mm. kännykkäverkoille, paikannuslaitteille, avaruusasemille, sukkuloille ja havaintosatelliiteille.

Massa liikkuu kuitenkin valoa hitaammin, joten havaitun purkauksen jälkeen esimerkiksi satelliittien ja avaruusasemien havaintolaitteet voidaan sulkea ennen massan iskeytymistä niihin. Vahingoilta usein vältytään.

- Koskaan ei ole käynyt niin, että avaruusasema olisi esimerkiksi tuhoutunut sen vuoksi.