www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 14.7.2006  |

"Yritysten menestys tietää myös kesätyöpaikkoja"

 
K-extran töiden ohella Olli Kanervo (oik.) hallitsee myös asiamiespostin työt. Arto Suominen sai paketin.

Kesätyövoiman palkkaamisessa ei ilmene suuria eroja lähivuosiin verrattuna.

- Elämme ajassa, jossa yrityksillä menee suhteellisen hyvin, mikä merkitsee myös mahdollisuutta palkata kesätyövoimaa, nuoria ja mm. opiskelijoita.

Näin arvioi työvoimaohjaaja Tapani Lahti Paimion työvoimatoimistosta. Hänen mukaansa seudulla on myös vältytty suurilta yritysromahduksilta, jotka heijastuisivat vaikeuksina palkata väkeä.

Kesätyön haku tapahtuu yhä enemmän sähköistä tietä ja alkaa jo varhain alkuvuodesta. Työvoiman vuokrausfirmat ovat lisänneet osuuttaan ja tarjoavat yhden työllistymisväylän esimerkiksi juuri opiskelijoille.

Elektromet Yhtiöiden toimitusjohtaja Jarkko Vähä-Tahlo kertoo kesätyöntekijöitä palkatun Paimioon parisenkymmentä.

- Nuorta väkeä, opiskelijoita, lukiolaisia. Heille sopivia tehtäviä ovat erilaiset kokoonpanon vaihetyöt ja aputyöt. Vaativia koneenkäyttötehtäviä ei heille ole annettu, Vähä-Tahlo sanoo.

Sauvolaisella Olli Kanervolla kävi hyvä tuuri, kun maaliskuussa Sauvon Sparista kesätöitä kyselleessään paikka oli vielä vapaana.

- Kysyin liian myöhään, mutta onneksi kuitenkin pääsin töihin, Olli toteaa helpottuneena.

Ainakin puoli vuotta aikaisemmin pitäisi alkaa etsiä kesätöitä. Kanervon kesätyöhön kuluu kaupan ja asiamiespostin työt. Omanlaisensa käänteen kesän kulkuun on tuonut Sparin muuttuminen K-extra Mansikaksi heinäkuun alussa. Vaikka pomo ei vaihtunut, kassakone ja kaupan käytänteet on opeteltu uudelleen.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina