www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 21.7.2006  |

Koivut keltaisina - mutta eivät kuivuudesta

 
Paimion Ala-Vistalla jo alkukesästä keltaiset koivut ovat kiinnittäneet huomiota.

Kun Paimion liikennevaloristeyksestä katsoo Kaaritien suuntaan, pistävät tien liepeiltä silmään keltaiset koivut. Kovinpa ovat olleet kelmeitä jo alkukesänä vihreätä nurmikkoa vasten.

Se kuivuus, se kuivuus, saattaa moni arvella syystä, mutta hakoteillä tässä kohtaa on. Nämä koivut eivät kellastu, vaan vihertyvät. Lehdet eivät myöskään keltaisuuttaan putoile.

- Kyseessä on rauduskoivun geenimuunnos, niin sanottu kultakoivu, tietää Paimion kaupunginpuutarhuri Henri Heltelä, vaikka taimet on aikanaan jostakin taimistosta hankittu ennen kuin hänen työnsä kaupungilla alkoi.

Heltelä kertoo, että kultakoivua käytetään kotimaisessa jalostuksessa. Toinen erikoisuus on hieskoivun erikoismuoto punakoivu, joka säilyttää viininpunaiset lehtensä koko kasvukauden.

- Kultakoivussa erilaisuus johtuu viherhiukkasten muutoksesta niiden perimässä. Lehdet kasvavat keltaisiksi ja muuttuvat sitten kasvun päätyttyä hiljalleen tummemmiksi ja vihreiksi.

Vihreän kullan lisäksi meillä on siis myös keltaista kultaa - ja kohta taas vihreää.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina