|
| Kunnallislehti 21.7.2006 |
Kahvakuulalla jenkkakahvat kuriin
Maailman ensimmäinen kuntoiluväline, kahvakuula,
tekee paluutaan, ja Peimarissa ollaan ajan hermolla. Paimiossa kuulajumpataan
Suomen ensimmäisten joukossa. Piikkiössä puolestaan
kahvakuula on käytössä fysioterapian tukena.
Yli tuhat vuotta vanha kahvakuula eli girya on alunperin
kotoisin Pohjois-Amerikasta. Nykyiseen muotoonsa se kehittyi Venäjällä,
jossa sillä on vankat perinteet. Venäjältä se
kulkeutui Suomeen jo sata vuotta sitten, jolloin se oli erittäin
suosittu voimamiesten keskuudessa.
Giryasta on nyt kiinnostuttu uudelleen, kun on huomattu
sen koko kehoa kuntouttava vaikutus.
- Vanhoja lehtiä tutkimalla on huomattu, miten
mahtavia tuloksia kuulalla saa, Paimion giryabiciä vetävä
kuntosali Versoa pyörittävä Markku Saarinen kertoo.
Kuulajumpata voi Paimiossa pari kertaa viikossa.
Saarinen pyrkii pitämään treenin aerobisena, jota
kuntosalitreeni ei useimmiten ole.
- Se varmistaa treenin kokonaisvaltaisuuden, hän
selittää. Vastaavalla tavalla ei toistaiseksi kukaan muu
opeta Suomessa. Tunneilla liikkeitä tehdään oman
kunnon mukaan.
Paimion Sukselan kentällä puistojumpataan
jo kolmatta kesää. Joka tiistai Susanna Ansion johdolla
paikalla puuhkii aerobista perustreeniä n. 10-20 henkeä.
Yhteensä 36 eri naista on löytänyt tiensä treeneihin
tänä kesänä. Suuri osa kävijöistä
tulee Vistalta asti.
- Selkein palaute on se, että ihmiset tulevat
uudelleen. He eivät palaisi taas kesän alussa, jos eivät
olisi tykänneet. Ansio sanoo.
Jumppatoiminnalla on pitkät perinteet Sukselassa.
Kyläyhdistys on järjestänyt talvisin jumppia jo vuosia.
Silloin jumpataan lähinnä kylän porukalla. Kesäjumpat
kuitenkin houkuttelevat paikalle muitakin, ihan jo nauttimaan ulkona
olemisesta.
|