|
| Kunnallislehti 28.7.2006 |
70 lasta PaiHan jalkapalloleirillä
| |
 |
| Brasiliasta
leivottiin mestari PaiHan leirillä Marjaniemessä.
Kuva: Ari Nousiainen. |
|
- Brasilia voitti, toisin kuin MM-kisoissa. Oli
varmaan panostanut enemmän Sauvon Marjaniemeen.
Näin veistelee Paimion Hakan perinteistä
jalkapalloleiriä johtanut Ilkka Heinonen. 30.6. -2.7. pidetyllä
leirillä joukkueet muodostettiin jalkapallon MM-kisojen puolivälieriin
päässeiden maiden mukaan.
Mukana oli 70 lasta eli ennätysmäärä,
poikia ikäluokista -93-97 ja tyttöjä -94 perustetusta
joukkueesta ja vintiöt päälle.
- Leiri sujui kaikin puolin hienosti, joskin määrällisesti
ollaan nyt osanottajien ylärajalla. Pelaajat oli jaettu tasaisiksi
joukkueiksi otteluiden mielekkyyden säilyttämiseksi.
- Aikuisia oli pari kymmentä ja neljä
-92 syntyisistä apuohjaajina opettelemassa vetovastuuta, jatkuvuutta
kun tarvitaan, Heinonen kertoo.
Keittiöosaston Satu Laine, Maarit Katava, Tiina
Kalasniemi, Susanna Peltokangas ja Riitta Valkolehto saavat erityiskiitokset.
Ilman heidän panostaan leiriä ei voisi kuvitellakaan.
Jalkapalloilun tila näyttää Heinosen
mukaan PaiHassa hyvältä. Uusi vuosikerta starttaa aina
syksyllä, nyt -98 -syntyneet.
- Intoa riittää. Osa porukoista pelaa
talvella myös lätkää.
- Aikuisia avainhenkilöitä on 3-4 mukana
Suomen Palloliiton koulutuksessa, jossa tietoa seuratyön kasvaneista
vaatimuksista hankitaan lisää.
Marjaniemen leiriolosuhteita Heinonen pitää
loistavina.
- Joka vuosi on tehty uutta. Keittiö on toimiva,
ulkona astianpesukatos, kolme peliä voi pyöriä koko
ajan samanaikaisesti, jolloin porukoita ei huini pitkin nummea.
Ainoa ongelma on veden riittämättömyys.
Leirillä myös mitaleita riitti. Keltaista,
saati punaista korttia ei vilauteltu, vaan vihreää hyvästä
yrityksestä, onnistumisista, fiksusta asenteesta.
- Tämä on hienoa porukkaa. Osaavat suhtautua,
ja pitää huolta esimerkiksi jos on erikoisruokavalion
varassa. Vanhemmille järjestämisessä on paljon vastuuta
ja huolehtimista. Hyvin on onnistuttu, Heinonen kiittelee.
|