www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 17.7.2007  |

Fortum pyrkii puolittamaan sähkökatkosten määrän

Vanhaa sähköverkkoa on saneerattu viimeksi Paimiossa esimerkiksi rakentamalla uusi sähköasema Tammisiltaan. Asema otettiin käyttöön keväällä, ja sen myötä Paimion sähkönjakelun kapasiteetti lisääntyi huomattavasti. Seuraavaksi on vuorossa sähkönjakelun parannuksia Paimion Ruokolinnaan. Myös uudet kaava-alueet parantavat osaltaan sähkönjakelua.

Fortumin tavoitteena on puolittaa asiakkaiden kokemien sähkökatkojen kesto vuoteen 2011 mennessä. Katkokset johtuvat joko luonnonilmiöistä tai teknisistä vioista.

Pitkästä sähkökatkosta kärsinyt asiakas on nykyisin oikeutettu määrättyyn alennukseen vuotuisesta sähkönsiirtomaksusta, sitä suurempaan mitä kauemmin katkos on kestänyt yhtäjaksoisesti. Korvaukset perustuvat lakiin.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina