|
| Kunnallislehti 13.7.2007 |
Hanavesi huononi heinäkuuksi
Jotkut paimiolaiset ovat viime viikkoina ihmetelleet hanaveden outoa makua. Vedessä on maistunut paha jälkimaku, joten on epäilty, olisiko vedenottopaikkaa kenties vaihdettu.
Paimion kaupungin teknillisen osaston päivystyksestä kerrotaan, että parhaillaan käynnissä oleva Tuulissuon eritasoliittymän rakentaminen todellakin aiheuttaa väliaikaisia muutoksia Paimion ja Piikkiön vesijohtoverkoston veden laadussa. Liittymäalueella sijaitsee Turun seudun Vesi Oy:n 500 syöttövesijohto, jolla johdetaan pohjavettä muun muassa juuri Paimion ja Piikkiön vesijohtoverkostoihin.
Eritasoliittymän kohdalla tehtävän syöttövesijohdon suojaus- ja vahvistustyön sekä siitä johtuvien järjestelyjen vuoksi joudutaan vesi johtamaan Piikkiön ja Paimion verkostoon Turusta Halisten vesilaitokselta. Juuri näiden väliaikaisjärjestelyjen johdosta veden laatu on muuttunut. Muutokset alkoivat juhannuksen jälkeen, ja paluu normaalitilanteeseen tapahtuu heinäkuun viimeisellä viikolla.
Halisten vesi on kloorattu päinvastoin kuin pohjavesi, jota esimerkiksi Paimiossa normaalisti otetaan. Lämpimänä pintavesi voi myös haista ja maistua erilaiselta kuin pohjavesi.
Väliaikaisjärjestelyt muuttavat veden virtaussuuntaa, joten putkistojen sakat voivat irrota ja värjätä vettä. Värillinen rautapitoinen vesi ei ole terveydelle vaarallista. |