|
| Kunnallislehti 13.7.2007 |
Ketoleirille toivotaan mukaan myös pientä väkeä
| |
 |
| Tuomo Kulmala, 3,5 vuotta on jo aikamoinen työmies. Tänä kesänä leirille toivotaankin paljon pientä väkeä. |
|
Paimion seudun ympäristöyhdistyksen perinteisellä ketoleirillä Askalassa on tänä vuonna panostettu erityisesti pienemmän väen viihtyvyyteen.
Jotta lapsetkin pääsevät osallistumaan leirin talkootöihin, on paikalle hankittu pienet kottikärryt, haravia ynnä muita tarpeellisia työkaluja, jotka kuulemma kestävät käyttöäkin. Ja jos uurastaminen alkaa jossain vaiheessa väsyttää, on pihalle pystytetty teltta, josta löytyy muun muassa leluja. Nälkääkään ei tarvitse kärsiä, olipa sitten pieni tai vähän isompi, sillä leirillä on edellisvuosien tapaan toimiva ruokahuolto.
– Lapsille on lisäksi järjestetty myös muuta kivaa ohjelmaa, ketoleirin leirinjohtaja Iida Simolin vinkkaa.
Järjestyksessä jo viidestoista ketoleiri alkoi tiistaina ja jatkuu ensi sunnuntaihin asti, ja mukaan voi tulla pieneksikin aikaa, omien voimin mukaan.
Ketoleirin perimmäisenä tarkoituksena on Askalan rinteiden arvokkaan ketomaiseman säilyttäminen ja hoitaminen. Ilman säännöllistä hoitoa kedot kasvaisivat umpeen. |