|
| Kunnallislehti 6.7.2007 |
Norrenan veskarileiri Paimiossa
| |
 |
| Fredrik Norrena seurasi nuorten maalivahtien otteita Paimion jäähallissa. |
|
Nuoria jääkiekkomaalivahteja on treenannut viikon mittaan läjäpäin Paimion jäähallissa. Maalivahti Fredrik Norrenan vetämä kiekkoleirikiertue Gold in the Net rantautui Helsingistä Op-Areenan jäille ja jatkaa kohti Pietarsaarta. Mukana harjoitteli myös Mission Camp -laukaisukoulun kiekkoilijoita.
Kaikkiaan kiertue antaa harjoittelupätkän yli 200 nuorelle jääkiekkoilijalle, joista osa tulee ulkomailta. Vetäjiä on Suomen lisäksi Kanadasta.
Leiritys viedään läpi neljällä ikä/osaamistasolla. Treenejä riittää kellon ympäri ja Paimion jää on koetteilla. Norrena kertoi meneillään olevan jo peräti kahdeksas vuosi tämän tyypin leirejä, joille hän itse omistaa kolme tehoviikkoa kesässä.
– Aamupäivisin hoidan omat treenit, kaksivuotisen sopimuksen Columbus Blue Jacketsin kanssa tehnyt huippuveskari kertoo.
Norrenan ura urkeni 90-luvulla TPS:ssä, jonka matkassa Suomen mestaruuksia kertyi neljä. Ruotsissa hän on pelannut useita kausia. Ison rapakon takainen varaus oli aluksi Tampa Bayssä, mutta Columbus tuli nopeasti kuvaan 2006.
Fredrik Norrena on nyt joukkueen ykkösveräjänvartija. Suomen maajoukkuemaalivahtina hän on tuttu hahmo.
– Oma harjoittelu on sujunut hyvin, luottavaisin mielin ja motivoituneena valmistaudun kauteen.
– Nyt pitää vähän ladata akkuja. Käymme perheen kanssa Ruotsissa, kolmen lapsen isä toteaa. |