|
| Kunnallislehti 3.7.2007 |
Ojalan odotukset ovat korkealla
| |
 |
| – Ulkomaiden kentät houkuttelevat. Toivon myös pääseväni jossain vaiheessa miesten A-maajoukkueeseen. Niistä olen haaveillut pikkupojasta saakka, Ojala kertoo. |
|
FC Interin edustusjoukkueessa pelaava paimiolainen Mika Ojala panostaa täysin palkein jalkapalloon. Pienen pojan haaveet ammattilaisurasta ovat jo toteutuneet, ja nyt 19-vuotiaan nuoren miehen mielessä siintävät kansainväliset jalkapalloareenat.
FC Inter pelaa Veikkausliigassa ja Suomen cupissa. Joukkueella on harjoituksia lähes jokaisena viikonpäivänä, parhaina kaksi. Sen lisäksi tulevat pelit.
– Elämäni keskittyy jalkapalloon. Muihin rientoihin ei jää paljon aikaa, mutta se sopii minulle. Kun vapaa-aikaa jää, vietän sen perheeni ja tyttöystäväni kanssa.
Mika Ojala otti ensituntumaa jalkapalloon mennessään viisivuotiaana Paimion nappulaliigaan.
– 12-vuotiaana siirryin Tepsiin. 15-vuotiaana tein Interin kanssa ensimmäisen sopimuksen, joka uusittiin, kun täytin 18 vuotta. Siitä voi kai katsoa ammattilaisurani alkaneen, Ojala toteaa.
Ojala pelaa yleensä oikean laidan hyökkääjänä. Itse hän arvioi olevansa aktiivinen pelaaja ja pyrkivänsä sähäkkyyteen.
– Yritän olla vaarallinen pelaaja vastustajille.
Paimion vuoden 2006 urheilijaksi valittua Ojalaa pidetään tulevaisuuden pelaajana. Ojala käy Aurajoen urheilulukiota ja valmistuu ylioppilaaksi syksyllä.
– Sitten keskityn täysillä jalkapalloon ja katson miten pitkälle rahkeeni riittävät. |