www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 31.7.2007  |

Pyölniitun pauloissa

 
Pyölniittu-juhlassa tarjoiltiin mehua ja korppuja, kuten Pyölniituillakin ennen vanhaan oli tapana. Vasemmalla Pyölniittu-museon hoitaja Johanna Lehto-Vahtera.

Varsinais-Suomessa ei ole kovinkaan paljon henkilöhistoriallisia museoita, mutta Paimiosta löytyy sellainen, entinen August, Ida ja Olga Pyölniitun koti Maljamäentiellä muutaman kilometrin päässä Paimion keskustasta.

Senkin säilyminen taisi olla aikanaan epävarmaa, mutta nykyisin edustavaa kotimuseota osataan arvostaa.

Sunnuntaina museolla vietettiin tavallista juhlavampaa Pyölniittu-päivää, koska August Pyölniitun syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 120 vuotta.

Ohjelmassa oli juhlapuheita, ääneen luettuja Pyölniitun päiväkirjan tekstejä sekä lusikoilla ja harmonikalla soitettua musiikkia.

Vierasvarana tarjottiin vehnäkorppuja ja mehua sekä pihlajanmarjakarkkeja – sellaisia Idalla ja Olgallakin oli tapana aikoinaan tarjota naapurin lapsille.

Paikalla hääri luonnollisesti myös Paimion entinen kulttuuriasianhoitaja Johanna Lehto-Vahtera, jolla on nykyisin kaksi museota johdettavanaan: Aboa Vetus & Ars Nova Turussa ja Pyölniitun museo Paimiossa.

– Pyölniitun museon parissa olen askarrellut vuodesta 1991. Nykyisin se on rakas harrastus, Lehto-Vahtera kertoi.

Mutta kuka ja mikä oli August Pyölniittu?

Merkillinen mies, itseoppinut tiedemies ja pientilallisen poika, pienviljelijä itsekin. Akun lukeneisuudesta todistaa museon parin tuhannen niteen kirjasto, ja hänen kirjoituksiaan on kymmeniä tuhansia liuskoja. Kirjoitelmat koskevat lähinnä luonnontiedettä ja filosofiaa. Myös uskonnollisuutta hän pohti vakavasti.

Elämäntavoiltaan August oli kurinalainen ja raitis. August Pyölniittu on enemmänkin kuin paikallinen kuuluisuus, sillä hänestä tuli Kansanvalistusseuran kirjeopiston ensimmäinen oppilas vuonna 1920. Kirjeopistossa häntä pidettiin arvostettuna henkilönä, ja KVS-instituutissa Helsingissä on jopa August-niminen luentosali. Itse kirjeopiston opetukseen Pyölniittu tosin pettyi, koska sieltä saatu tieto oli hänelle jo ennestään tuttua.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina